sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Jaa jotain -päivä 2014 osa 1

Opeblogissa, jota seurailen, törmäsin itselleni uuteen asiaan, Jaa jotain -päivään. Päivän tarkoitus on, että opettajat julkaisisivat omaa opetusmateriaaliaan vapaasti verkossa. Yhteinen suunnittelu ja jakaminenhan ovat suorastaan hokemia, joilla ajatellaan ratkeavan sekä opettajan kiireen että työn kehittymisen. Onhan se looginen ajatus, että kun kaikkien ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, aikaa säästyy. Ja jos kaikki antavat vähän, yhteiseen käyttöön saadaan paljon.

En missään nimessä vastusta ajatusta, mutta on minulla rehellisesti sanottuna joitain kriittisiäkin ajatuksia. Ensinnäkin aikaa kyllä menee myös erilaisten hajallaan olevien materiaalipankkien (maksullisten ja maksuttomien) selaamiseen. Jakaminen ei myöskään käy käden käänteessä siksikään, että jos oma materiaali on oppilaan ohje, jaettaessa sen oheen on usein sepitettävä myös ohje opettajalle. Toinen asia, joka mietityttää, on se, että jos haluaa joskus tulevaisuudessa olla mukana tekemässä jotain maksullista materiaalia, vinkkejään ei voi laittaa ihan surutta jakoon. Ja tästä seuraa ajatus, missä määrin yhteisten materiaalipankkien olemassaolo syö halukkuutta tehdä tai ostaa maksullisia materiaaleja. Säästäminen on toki hyvä asia, mutta jos siinä mennään pitkälle, se tarkoittaa myös sitä, että opettajan luovalla työllä ei katsota olevan hintaa.

Nämä ovat toki lähinnä tulevaisuuden visioita tai oikeastaan siihen liittyviä huolia. Nykyisellään ainakaan omissa oppiaineissani olemassaolevat valtakunnalliset materiaalipankit eivät nähdäkseni kilpaile maksullisten lisämateriaalien kanssa. Ja jos olen valmis jakamaan jotain omasta materiaalistani omien aineideni opettajien kanssa valtakunnallisesti, miksi en tekisi sitä ihan julkisestikin? Jaa jotain -päivässä on oikeastaan jotain tosi kutkuttavaa, ja toivon tapahtuman järjestäjien kanssa, että se saa yhä useampia opettajia pohtimaan asiaa sekä tekee tutuksi lisenssejä.

Koska itse opetan tällä hetkellä kolmea eri oppiainetta, olen päättänyt julkaista kaikista niistä jotain sekä yleisön (uskonnonopettajien liiton fb-ryhmä, johon linkitin Jaa jotain -blogin) pyynnöstä pari päivänavausta.

Tässä tulee ensimmäinen, yhteiskuntaoppiin. Tehtävä on toteutettu Fronterissa. Vähän tuppasi olemaan vaikea ysiluokkalaisille, mutta ensi kerralla varaan yksinkertaisesti enemmän aikaa.

Media - neljäs valtiomahti

Ryhmätyö:
Jokainen ryhmä luo kansiossa Fronter-asiakirjan oman lehtensä nimellä. Sinne kootaan ajankohtaisia uutisia ryhmän teemasta. Koska kopiointi on toimittajiltakin ankarasti kiellettyä (sehän on käytännössä sitä, että esittää toisen työn omissa nimissään ja saa siitä palkan), tekään ette saa kopioida, vaan kirjoitatte oman "lehtenne" linjaan sopivan otsikon, lyhyen tekstin sekä mainitsette lähteen (esim. "YLE Uutisten tietojen mukaan..."). Luokaa kutakin uutista varten oma kappale, niin voitte työstää yhtä aikaa useita eri uutisia.

Teemat (kuvitteellisten lehtien nimet):
1. Sananvapauden airut
Kootkaa uutisia, jotka diktatuurissa mahdollisesti jäisivät julkaisematta. Miksi on tärkeää, että nämä asiat julkaistaan lehdessä? Korostakaa omissa jutuissanne demokratian ja sananvapauden merkitystä.
2. Äänenkannattaja
Etsikää tiedotusvälineiden verkkosivuilta kolumneja tai uutisista käydyistä nettikeskusteluista (vrt. yleisönosastot) sellaisia, jotka selvästi pyrkivät vaikuttamaan lukijoiden mielipiteisiin. Linkittäkää ne omaan lehteenne ja kirjoittakaa oma uutinen, jossa kerrotte, mihin suuntaan kirjoittaja tai kirjoittajat haluavat muokata mielipiteitä.
3. Kansalaisen lehti
Yksi tiedotusvälineiden tärkeä tehtävä on kertoa asioista ja muutoksista, jotka vaikuttavat ihmisten elämään, esim. lakimuutoksista tai oikeuksista jne. Tietoyhteiskunnassa voi jäädä helposti paitsi jostain, jos ei seuraa mitään tiedotusvälineitä. Kootkaa tähän liittyviä uutisia ja korostakaa omissa uutisissanne, miten kansalaiset tai tietyt ihmisryhmät (esim. eläkeläiset jne.) voisivat hyötyä tiedosta.
4. Rajanvetäjä
Kootkaa juttuja, joissa liikutaan sananvapauden rajoilla. Lehtenne osoittelee ongelmia, jotka liittyvät yksityisyyden suojaan, salassa pidettävien tietojen julkistamiseen tai vihapuheeseen ym.
5. Tapiolan koulun lehti
Keksikää uutisia, joita tässä koulussa olisi tärkeä välittää oppilaille (ehkä vanhemmille?) Mitkä asiat vaikuttavat oppilaiden elämään? Mistä he tarvitsisivat tietoa? Millaisia kolumneja, blogeja tai pakinoita lehdessä ehkä olisi (voitte keksiä näihin vaikka otsikot ja nimimerkit)?
6. Wikileaks-seuraaja
Mikä on Wikileaks? Mitä siitä on seurannut? Ketä se koskettaa?

Creative Commons -käyttölupa
Neljäs valtiomahti -tehtäviä, jonka tekijä on Anuleena Kimanen, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti