Raamattu ja nuorten elämänkysymykset

Jaa jotain -päivä on jäänyt monena vuonna väliin, mutta nyt kyseltiin uskonnonopettajien Facebook-ryhmässä hyviä kohtia Raamatusta oppilaiden tulkittaviksi, joten voisin jakaa tällaisen ysiluokille tarkoitetun tehtävän, jonka kanssa on ollut todella antoisaa.

Työskentely on alkanut siten, että oppilaat ovat kirjoittaneet lapuille ihan mitä tahansa askarruttavia kysymyksiä Raamatusta. Niistä olen sitten muodostanut aiheita. Aiheet ovat usein olleet aika samanlaisia ryhmästä toiseen, mutta aina on ollut jotain vähän erilaista. 

Aiheista on tehty alustuksia siten, että niissä on pitänyt sekä etsiä tietoa eri maailmankatsomusten vastauksista kysymykseen, pohtia omaa vastausta siihen että tulkita antamiani raamatunkohtia. Lisäksi alustuksissa on pitänyt aktivoida muuta luokkaa. Huikeinta meillä oli silloin, kun oppilaat huomasivat luokan lasiseinästä rehtorin katselevan luokkaan sisään ja kutsuivat hänet osallistumaan janaharjoitukseensa. Oppilaat eivät tienneet, että rehtorin pääaine yliopistossa oli systemaattinen teologia, ja niinpä meillä oli todella intensiivinen oppilaiden vetämä janaharjoitus, jossa tasa-arvoisina keskustelimme perimmäisistä kysymyksistä. Vähemmänkin huikeina nämä ryhmätyöt yleensä onnistuivat tavoitteessaan antaa oppilaille vakuuttuneisuus, että heidän ei tarvise esittää mitään katekismusvastauksia.

Tässä kokoelma aiheita, joita löytyi (muistutan vielä, että  ne on tehty oppilaiden kysymysten pohjalta!):

Jeesuksen tekemät ihmeet

Pohtikaa ihmeitä ja niiden merkitystä. Valitkaa vapaasti joku Jeesuksen tekemä ihme ihme (ruokkinen, parantaminen jne.), jota tulkitsette tarkemmin.

Onko kohtaloa?

Vaikuttaako Jumala maailmanhistoriaan tai ihmisen kohtaloon? Millä perusteella voisi sanoa, että vaikuttaa, millä perusteella, että ei? Tulkittava kohta: Jesaja 49: 8 - 13 tai Ap. t. 3: 11 - 26.

Miettikää mahdollisimman monta näkökulmaa Saatanaan. Tulkittava kohta: Matt. 4: 1 - 11 tai Job 1: 6 - 2: 6.

Mitä on Jumala?

Miettikää mahdollisimman monta uskonnollista ja uskonnotonta näkökulmaa Jumalaan, esim. nimitykset, voima, persoonat... Tulkittava kohta: 2. Moos. 19: 9 - 20 tai Matt. 3: 13 - 17.

Raamattu ja muut uskonnot ja uskonnottomat

Tutustukaa Suomen evl. lut. kirkon sivuilta näkemystä uskontodialogiin. Pohtikaa muuten vapaasti aihettanne. Raamatussa on aika vähän aiheesta, mutta asia kyllä askarruttaa monia. Tulkittava kohta Joh. 3: 16 - 18 tai Room. 9: 30 - 33.

Miksi pahat henget tappoivat siat?

Pohtikaa evankeliumikohtaa mahdollisimman monesta näkökulmasta. Tarvitsette tietoa ainakin Jeesuksen ajan kulttuurista. Voitte ottaa myös kantaa tapaukseen. Raamatunkohta: Mark. 5: 1 - 20.

Mikä on Taivas?

Esitelkää Taivasta teologisesta näkökulmasta sekä joitain Taivaaseen liittyviä taideteoksia, esim. tauluja, kirjallisuutta, lauluja. Tulkittava kohta: Ilm. 21.

Jeesuksen perhe-elämä

Voitte miettiä tätä Da Vinci -koodin näkökulmasta tai yleisesti kertoa historiallisesta Jeesuksesta, mielenkiintonne mukaan. Tulkittava kohta: Mark: 6: 1 - 6.

Miten maailmankaikkeus on syntynyt?

Esitelkää monia näkökulmia, uskonnollisia ja uskonnottomia, maailmankaikkeuden syntyyn. Myyttejä on tietenkin paljonkin, mutta jos voitte vähän yleistää niistä? Mielenkiintonne mukaan voitte jättää muut uskonnot poiskin ja ottaa mukaan myös ihmis- ja eläinkunnan kehitystä. Tulkittava kohta: 1. Moos. 1 - 31.

Maailmanloppu

Miettikää erilaisia näkökulmia maailmanloppuun. Pohtikaa joitain näistä kysymyksistä: Loppuuko aika? Tuhoutuuko maailma? Tuomitaanko ihmiset ja ketkä silloin pelastuvat? Voitte ottaa mukaan eri uskonnot ja uskonnottoman ajattelun, kristinuskoa unohtamatta. Tulkittava kohta: Valitkaa Johanneksen ilmestyksestä mieleisenne kohta.

Mikä on elämän tarkoitus?

Etsikää tietoa kristinuskon ja muiden uskontojen opetuksesta elämän tarkoituksesta sekä erilaisista uskonnottomista näkemyksistä. Voitte painottaa mielenkiintonne mukaan. Tulkittava kohta: Luomiskertomus tai Saarn. 1:1-14

Onko Raamattu totta? Tulkittava kohta: Valitkaa kiinnostuksenne mukaan Luomiskertomus tai joku Jeesuksen ihmeteko. Voitte esityksessänne käsitellä myös muuten Raamatun totuutta esim. historiallisuus vs. myyttisyys.

Miten Raamattua on käännetty ja käytetty? Ottakaa selvää Raamatun kääntämisestä, miten ja miksi sitä tehdään. Esimerkiksi Gideonit on kansainvälinen järjestö, joka levittää eri kielisiä Raamattuja ympäri maailmaa. Voitte valita tulkittavan kohdan Gideonien sivustolta, jossa vinkataan raamatunkohtia eri elämäntilanteisiin. Jos haluatte painottaa kielen osuutta, valitkaa joku kohta, jossa Raamatun editioon on merkitty kääntämiseen liittyviä huomioita esim. Ps. 76:11 tai 1. Moos. 17.

Voiko Raamatun kaikkia sääntöjä noudattaa? Tulkittava kohta: Jaak. 2: 14-17 tai sitten tarkastelkaa Mooseksen lakia 2. - 5. Moos. (ensin silmäilemällä)

Miksi on kärsimystä? Etsikää tietoa siitä, miten kristinuskossa ja muissa uskonnoissa selitetään kärsimys maailmassa, voitte tuoda esiin myös uskonnottoman näkökulman. Tulkittava kohta: Valitkaa mieleisenne kohta Jobin kirjasta tai sitten Syntiinlankeemuskertomus.

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Esitelkää eri uskontojen ja uskonnottomien katsomusten käsityksiä siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Tulkittava kohta: valinnainen kohta Johanneksen ilmestyksen loppupuolelta tai Joh. 3:16 tai Matt. 25: 31-46.

Miten olisi monitunnustuksellisuus?

Kirjoitin Katsomukset.fi-blogiin tunnustuksellisuuden määritelmästä. Jaoin sen Twitterissä ja omalla Facebook-seinälläni sillä seurauksella, että useampikin kollega alkoi pyytää, että kirjoittaisin blogikirjoituksen lopussa väläyttämästäni monitunnustuksellisuudesta enemmän.

Tunnustuksellisuudestahan olen tässä blogissa kirjoittanut varsin usein. Monitunnustuksellisuuttakin olen miettinyt jo pidempään, mutta olen kokenut, ettei minulla ole siitä kokemusta eikä teoriaa. Asiaa mietittyäni kuitenkin ymmärsin, että monia valmiita ajatuksia voi punoa yhteen tämän yksinkertaisen ajattelutavan muutoksen avulla. Joten, yleisön pyynnöstä: mitä olisi monitunnustuksellisuus?

Puhuessani monitunnustuksellisuudesta pyrin siis siihen, että tunnustuksellisuus - tunnustuksettomuus-jaottelu korvattaisiinkin yksitunnustuksellisuus - monitunnustuksellisuus-jaolla. Jos luovuttaisiinkin siitä ajatuksesta, että tunnustuksellisuuden ongelmana on sitouttaminen johonkin, ja korvattaisiin se ajatuksella, että ongelmana on sitouttaminen johonkin tiettyyn eli valinnanvapauden puute. Samalla luovuttaisiin siitä ajatuksesta, että tärkeää on pyrkimys neutraaliteen ja korvattaisiin se pyrkimyksellä inklusiivisuuteen ja riittävien vaihtoehtojen tarjoamiseen. Nämä eivät ole missään tapauksessa uusia ajatuksia. Uskonnonopetukselta on vaadittu avoimuutta ja vaihtoehtojen tarjoilua jo pitkään, ja varmasti suurin osa uskonnon opettajista on niitä ammattitaidolla ja intohimolla vaalinut opetuksessaan, niin kaikille yhteisessä kuin uskontokuntajakoisessa opetuksessa. Jos kuitenkin nämä asiat määriteltäisiin neutraaliutta tärkeämmiksi tavoitteiksi, voitaisiin kenties välttää tunnustuksettomaksi mielletyn opetuksen joitain ongelmia. Tällaisia ongelmiahan ovat varovaisuus suhteessa elämyksellisyyteen ja uskonnollisen näkökulman vaientaminen.

Monitunnustuksellinen opetus nojaisi pitkälti oppia uskonnosta -lähestymistapaan. Monitunnustuksellinen opetus ei olettaisi oppilaiden vakaumuksesta tai kuulumisesta mitään, mutta rohkaisisi sekä pohtimaan omaa näkemystä että liittymään olemassa oleviin uskonnollisiin ja uskonnottomiin traditioihin. Monitunnustuksellisuus ei siis pelkästään kehottaisi kuuntelemaan omaa sydäntään, vaan nimeäisi ja esittelisi vaihtoehtoisia kantoja, esimerkiksi erilaisia uskonnottomuuksia tai erilaisia luterilaisuuksia. Niistä puhuttaisiin arvostavasti, mutta myös kiistakysymyksiä käsiteltäisiin. Oppilaita rohkaistaisiin tutustumaan omiin juuriin ja oman perheen tai lähipiirin rakentaviin katsomuksellisiin narratiiveihin.

Monitunnustuksellisessa opetuksessa voitaisiin tutustua hengellisyyden ja henkisyyden erilaisiin muotoihin. Voitaisiin kuunnella musiikkia ja äänimaailmoja, kokea kuvia ja tiloja tai vaikkapa asentoja ja hengitystekniikoita. Tällaiset tilanteet kuitenkin pohjustettaisiin siten, että ne olisivat aidosti vapaaehtoisia ja purettaisiin huolellisesti viestittäen kaikenlaiten tunnereaktioiden hyväksyntää, myös tunnereaktion puutteen.

Monitunnustuksellinen opetus ilman muuta sisältäisi kohtaamisia ja dialogia sekä kriittistä ajattelua. Sellainen opetus todennäköisesti myös edellyttäisi jonkinasteisen luottamussuhteen luomista huoltajiin. Haasteita ja puutteitakin sillä varmasti olisi, niin kuin millä tahansa versiolla. Todellinen erilaisten identiteettien tukeminen edellyttäisi erilaisten perinteiden, niiden lähteiden, historian ja kulttuurin hyvää tuntemusta.

Ehkä selvyyden vuoksi on vielä sanottava, että monitunnustuksellisuus saattaa kuulostaa mallilta, jossa eri katsomuksia edustavia oppilaita on samalla tunnilla. En kuitenkaan puhu mallista vaan luonteesta tai tavoitteesta. Jos uskontokuntajakoiselta opetukselta odotetaan avoimuutta ja sitouttamattomuutta, kuten tilanne Suomessa on, sen voisi mieltää monitunnustukselliseksi. Käytännössä yhdenkin katsomusryhmän sisällä on moninaisuutta. Samalla monitunnustuksellisuus olisi yhteiselle katsomusopetukselle aidosti moniarvoinen pohja.

Suomalaisuusnormit ja ryhmien väliset suhteet koulussa

Kotoutuminen helpottuu, kun oman kulttuuritaustan saa säilyttää, kirjoitti alkuviikosta Helsingin Sanomien kolumnissaan Matti Kalliokoski. Hän nosti siinä esiin Cultura-säätiön selvityksen venäjänkielisistä Suomessa ja käsitteli erityisesti sitä huomiota, että Suomessa asuvien venäläisten halukkuutta omaksua suomalainen kulttuuri lisäsi se, jos heitä ei vaadittu hylkäämään omaa kieltään ja kulttuuriaan. Näin heistä voisi Kalliokosken sanoin tulla suomenvenäläisiä sen sijaan että olisivat venäläisiä Suomessa.

Kulttuurien välisyyden tutkimuksen kannalta tuloksessa ei ole mitään uutta, mutta asiaa on hyvä nostaa esiin julkisuudessa eri näkökulmista. Voisin tässä syventää teemaa ja liikkua siinä koulun suuntaan, sillä olen juuri lukenut Anna-Mari Soudon väitöskirjan Arkipäivän rasismi koulussa vuodelta 2011. Kirjan aineisto on vielä huomattavasti sitäkin vanhempi, sillä se on koottu lukuvuonna 2000 - 2001 joensuulaisessa koulussa. Jos sama tutkimus tehtäisiin nyt Joensuussa tai jossain muussa kaupungissa alueella, jossa on pidempiaikainen kokemus kulttuurisesta ja etnisestä moninaisuudesta, esiin tulisi varmasti uudenlaisia asioita. Ainakin toivottavasti sellaisen koulun opettajat välttäisivät pahimmat kirjassa esitetyt kömpelyydet. Jotain näkökulmia kirjasta voi kuitenkin hyvin nostaa esiin vielä nytkin, vuonna 2018.

Toinen tutkimuksessa seuratuista luokista oli ysiluokka, joka koostui venäläis- ja suomalaistaustaisista nuorista. Kyseinen luokka oli täysin jakautunut, eikä ryhmien välillä ollut juuri mitään yhteyksiä. Souto tulkitsi tilannetta niin, että kyseessä oli kamppailu tilasta ja jäsenyyksistä koulussa. Suomalaisnuorten mielestä venäläisnuorten ja muidenkin maahanmuuttajien olisi pitänyt sulautua suomalaiseen kulttuuriin. Heitä häiritsi venäjän puhuminen ja jopa venäläisnuorten tapa kätellä toisiaan tervehtiessä. Jos venäläistytöt laittautuivat kouluun kauniiksi tottumallaan tavalla, heitä huoriteltiin. Suomalaisnuorilla oli myös vahvoja uhkakuvia Venäjästä. Venäläisnuoret puolestaan puolustautuivat eri strategioiden avulla. Osa pojista alkoi raivata turvata asemaansa esittäytymällä uhkaavina ja valmiina käyttämään voimaa sekä pukeutumalla venäläisyyteen viittaaviin paitoihin. Toiset vetäytyivät ja välttelivät muiden kuin toisten venäläisnuorten seuraa. Osa puolestaan pyrki sulautumaan ja häivyttämään venäläisyyttään.

On huomattava, että tietynlaisen käyttäytymisen näkeminen strategiana on luonnollisesti tutkijan tulkinta. Haastattelujen pohjalta Souto pystyy kuitenkin osoittamaan, että osa käyttäytymismalleista oli oppilaille tietoisia. Joka tapauksessa sosiaalisia suhteita tarkasteleva kouluetnografia tarjoaa vaihtoehtoisia tulkintamalleja, joilla kasvattajan on hyvä haastaa omia tulkintojaan. Esimerkiksi tutkimuskoulussa maahanmuuttajanuorten huonoon käytökseen puututtiin jatkuvasti komentamalla heitä käyttäytymään "maassa maan tavalla". Tämä viittaa siihen, että käytösongelmat nähtiin oman kulttuurin toteuttamisena, josta olisi pitänyt siirtyä siivoon, vaatimattomaan "tavalliseen suomalaisuuteen". Uskon, että monet nykyopettajat ovat kriittisiä maassa maan tavalla -ajattelua kohtaan, mutta uskon myös, että ongelmien selittäminen kulttuurilla on hyvin tavanomainen reaktio, jos muuta selitystä ei löydy. Siispä tässä esitän muutamia pohdittavia kysymyksiä Soudon väitöskirjan pohjalta:

• Jos maahanmuuttajataustaiset nuoret rikkovat erilaisia koulun tai nuorisokulttuurin rajoja, pyrkivätkö he provosoimaan muita nuoria tilanteessa, jossa heidän sosiaalinen tilansa on rajattu hyvin ahtaaksi? Souto puhuu myös "yhteisyyteen provosoimisesta" eli siitä, että koulun muut oppilaat voivat yhdistyä paheksumaan näitä nuoria.
• Jos maahanmuuttajataustainen oppilas syytää ylilyöviä rasismisyytöksiä, onko kyseessä hätähuuto tilanteessa, jossa oikeaan rasismiin ei puututa?
• Jos oppilaat hyväksyvät erilaisuuden vain passiivisesti (pyrkimättä ottamaan kontaktia ryhmärajojen yli) tai vain tietyille henkilöille tai tietyissä tilanteissa, tuottaako se hyväksytyksi tulemisen tunnetta?
• Puhutaanko koulussa suomalaisuudesta tavalla, joka on avoin mahdollisimman monenlaisille lapsille ja nuorille? 

Asia on sillä tavalla monimutkainen, että kulttuuri yhtenä tekijänä toki vaikuttaa käsityksiin ja tulkintoihin ja sen kautta myös käyttäytymiseen. Souto kuvaakin sitä, että ne suomalaisnuoret, jotka toisella seuratulla luokalla olivat päättäneet rakentaa siltoja maahanmuuttajanuoriin, joutuivatkin näkemään vaivaa sopeutuessaan siihen, etteivät aina ymmärtäneet kaikkea, etteivät tilanteet olleet ennakoitavissa ja että heidän piti ottaa huomioon koulutoveriensa tunteet sekä toisenlaiset taustat ja taidot. Tällaista vaivannäköä ja joustavuutta edellytetään luonnollisesti kaikilta, jotka toimivat monikulttuurisissa ympäristöissä. Jos välissä on valtasuhde - tai Soudon tulkinnan mukaan sukupolvien välinen katkos - kuten opettajan ja oppilaan välillä, se saattaa nostaa kynnystä joustaa ja nähdä vaivaa.

Mitä sitten tehdä, jos koulussa eri etnisten ryhmien väliset suhteet ovat jännittyneet? Väkivallan tai avoimen rasismin sijaan kyse voi olla Soudon termiä käyttääkseni arkipäivän rasismista eli haluttomuudesta joustaa ja nähdä vaivaa sen verran mitä tarvitaan kanssakäymiseen toisen kulttuurin edustajan kanssa. Tämä voi näkyä olemattomana kanssakäymisenä eri ryhmien välillä muuten kuin oppitunneilla tai ryhmittymisenä eri osaan luokkaa tai eri tiloihin koulussa välitunneilla. Souto ehdottaa ainakin kolmea asiaa: 1.) rasisminvastaiset pelisäännöt, joihin koko koulun henkilökunta sitoutuu 2.) eri kulttuurien käsittely muutenkin kuin kansainvälisyysteemapäivinä, esimerkiksi kielteisten eri maita koskevien mielikuvien purkaminen 3.) rasismista keskustelu oppilaiden kanssa aina kun se on aiheellista. Nykyään materiaalia on toki jaossa verkossa runsaasti, esimerkiksi Maailmankoulun syrjintäaiheinen kokoelma.