Tutkijoita koolla

EARLI:n special interest group 19 eli uskonnonopetuksen ja uskontokasvatuksen ryhmä järjesti 6. - 8.8. Helsingissä   konferenssin alan tutkijoille. Säät suosivat, ja pääkaupunkimme näytti kauneimpia kasvojaan illanvietoissa, mutta päivällä käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Minerva-talon pohjakerroksessa oli enimmäkseen miellyttävän viileää.

Esityksiä pidettiin paljon, itse esimerkiksi pohdiskelin tunnustuksellisuuden käsitettä, mikä kiinnosti odotetusti monia. Tosin jäin edelleen hieman epätietoiseksi, miten 20 minuuttiin tiivistetty analyysimallini ymmärrettiin. Muista puheenvuoroista voisin nostaa esiin joitain käynnissä olevaan katsomusdialogiprojektiini liittyviä.

Anders Sjöborg Uppsalan yliopistosta totesi, että on selvästi vaikeampaa luoda dialogia uskonnollisten ja uskonnottomien nuorten välille kuin eri uskontoihin kuuluvien nuorten välille. Sinänsä itsestäänselvä asia, mutta ei ehkä sanottu ääneen tutkimuksessa. Se tarkoittaa samalla sitä, että materiaalille ja toimintaideoille, joiden avulla käydä tätä dialogia, on tarvetta. Keskusteluissa puhuttiin siitä, että yksi avain tähän voisi olla se, että uskonnot itselleen etäisiksi kokevat nuoret ymmärtäisivät, että heilläkin on elämänkatsomus. Ehkä sitä kautta aloin enemmän ymmärtää sitä, että jotkut työryhmämme jäsenet halusivat aloittaa siitä, että oppilaiden kanssa syvennytään ensin omiin käsityksiin. Mutta miten se tehdään millään syvällisellä tasolla, sitä lähdemme nyt siis tutkimaan.

Elisabeth Arweck Warwickin yliopistosta esitteli tutkimushanketta, jossa on haastateltu vanhempia ja nuoria perheistä, joissa vanhemmat kuuluvat kahteen eri uskontoon. Jo 1960-luvulta lähtien monikulttuurisessa Britanniassa tällaiset perheet ovat yleistymässä, mikä sekin on oikeastaan aika itsestään selvää. Suuressa osassa perheitä pidettiin tietoisesti esillä molempien uskontojen perinteitä ja lapset olivat jopa haluttomia sitoutumaan niin paljon jompaankumpaan, että sulkisivat toisen pois. Aloin miettiä, mitä nämä kahden uskonnon lapset merkitsevät dialogikasvatuksen kannalta. Meillähän on ortodoksien ja luterilaisten keskinäisten avioliittojen johdosta aika paljon kaksiuskontoisia perheitä.

Viimeiseksi on tietenkin mainittava Leidenin yliopistosta tulleen Jeanette den Oudenin esitys väitöskirjaprojektistaan, jossa tutkitaan opettajien ja tutkijoiden välisiä käsityseroja uskonnonopetuksesta. Tutkimusmaailman ja opetuksen välinen kuiluhan on yksi tutkivan opettajuuden olemassaolon perusteluita. Aika pieniä eroja hän oli kyllä saanut toistaiseksi aikaan - tämänviikkoinen esitys kun ei kattanut seuraavaa vaihetta eli opettajien käyttöteorian ja käytännön välistä eroa. Eniten eroa oli kai siinä, että opettajat painottivat sisältöjen sijaan ihmissuhteita ja tavoitteista oppilaiden hyvinvointia. Jeanette den Ouden myös suunnitteli tuovansa tutkijoita ja opettajia saman pöydän ääreen käymään vuoropuhelua. Tietyllä tavalla tämä aihe taisi puhutella muitakin kuin minua, sillä kun ensi vuonna on tulossa koko EARLIn konferenssi Kyproksella, SIG 19:n session teemaksi kaavailtiin käytännön ja teorian suhdetta. Sinnehän minun aiheeni sopisi kuin nenä päähän...

Lukemista lomalla vai lomaa lukemisesta?

Tutkijankutkaa poteva opettaja on ollut lomalla. Itse asiassa niin hyvällä lomalla, että muutamaksi viikoksi hellitti jopa tutkijankutka. Ensin piti vähän hillitä syyllisyyttä siitä, ettei käyttänyt hyväkseen jokaista yli 15 minuutin automatkaa tai niitä iltapuuroja, joiden valvomisesta mieheni vastasi, tieteellisten tekstien lukemiseen ja perustella, että tauko työelämää hyvin vahvasti liippaavasta tutkimuselämästä tekee hyvää. Sitten tutkimus alkoi tuntua vähemmän tärkeältä ja jopa unohtui. Parin viikon jälkeen alkoi kyllä nousta jälleen halu luovaan työhön, mutta en sentään alkanut kirjoitella runoja tähän blogiin.

Ennen tuota vaihetta eli mieheni kesälomaa, jolloin lähdimme lomamatkalle, ehdin kyllä lukea jotain. Silloin se tuntui täysin riittämättömältä, pieneltä pintaraapaisulta. Nyt kun listaan, että luin vähän katsomusdialogista, vähän tunnustuksellisuudesta sekä kaksi ja puoli kirjaa tutkivasta opettajuudesta tai toimintatutkimuksesta, saavutus tuntuu ihan kelvolliselta.

Luin vihdoin loppuun sen Stringerin toimintatutkimuskirjan, josta kerroin jo tämän blogin aivan alkuaikoina. Lisäksi luin Hopkinsin kirjan A Teacher's Guide to Classroom Research, joka on kai jonkinlainen tutkivan opettajuuden perusteos, sekä MacIntyren kirjan The Art of Action Research in the Classroom. MacIntyren kirja oli siitä tärkeä, koska minua oli alkanut huolestuttaa se, että Stringerin ja Hopkinsin kirjoissa toimintatutkimuksen kaava oli jonkin verran erilainen kuin mitä olemme tässä uskontodialogiprojektissa aikeissa toteuttaa. Olemme siis kirjallisuuden (ja kokemuksemme) pohjalta suunnitelleet menetelmiä ja kehitysmalleja, joiden toimivuutta aiomme kokeilla. Monet toimintatutkimukset alkavat jonkin ongelman tarkemmasta tutkimisesta, jotta siihen pystyy paremmin tarttumaan. Aloin pelätä, että minun pitäisikin tutustua kokonaan toiseen lähestymistapaan, arviointitutkimukseen. MacIntyren kirjasta löytyi kuitenkin meidänkin hankkeeseemme täydellisesti sopiva malli. Se tosin sisältää useampia kehiä, mutta todellisuus todennäköisesti onkin, että kehittäminen ei lopu siihen, että projektin rahoitus loppuu. Toivottavasti mahdollisimman moni saa innoitusta ajatuksistamme.

Noissa kirjoissa mietitytti kuitenkin myös aika paljon se, miten paljon ne panivat painoa kirjallisuuteen tutustumiselle. Vähiten kirjallisuudesta puhui Hopkins, muut korostivat monipuolista tiedonhakua ja lajaa kirjallisuuteen tutustumista. Kaikilla oli kuitenkin ajatus, että tutkiva ote on paras ellei ainoa todella toimiva tapa kehittää opetustyötä ja koko kouluyhteisöä. Mutta miten voidaan odottaa, että opettajat käyttävät kaiken vapaa-aikansa lukemiseen? Sitä on kysyttävä nyt, kun on todennut, miten tärkeää on välillä saada tauko kaikesta. On vielä huomattava, että monissa maissa opettajilla on vähemmän vapaa-aikaa kuin Suomessa. Vastauksen on mielestäni oltava työnjako. Opettajat tarvitsevat opintopiirejä, jotka voivat hyödyntää samoja teorioita sekä kouluttajia, jotka ovat valmiita tarjoamaan teoreettisen osaamisensa ja ohjaamaan selkeisiin kehitystehtäviin. Lisäksi tarvitaan joustavampia sopimuksia ns. veso-velvollisuudesta.

Mutta seuraavat päivät vietän tieteellisessä ympäristössä, EARLI SIG 19:n konferenssissa otsikolla Identities, Cultures, and World Views: Religious and Spiritual Education in Pluralistic Settings. Ehkä sieltä jotain seuraavaksi.