Kirjoituksen taustalla lienee Najat Ouakrim-Soivion muutaman vuoden takainen väitöskirja arvosanojen ja Opetushallituksen oppimistulosten seurannasta. Arvosanojen heittely on käsittääkseni tullut esiin muissakin yhteyksissä. En nyt ota kantaa väitöskirjan tai oppimistulosten arvioinnin metodologiaan, vaan toimittaja Jukka Ruukin sanavalintoihin. Koulussamme nimittäin on jo pitkään paljon puhuttu siitä, annammeko itse liian vähän hyviä arvosanoja, kun joukossa on harrastuneita huippuoppilaita.
Ensinnäkin ihmettelen sitä, miksi Ruukki suuntaa kritiikkinsä vain korkean vaatimustason kouluihin. Kun tiedetään, että oppilaiden arvosanat ovat nousseet samalla kun PISA-tulokset ovat laskeneet, eikö yhtä lailla voisi olla kyse siitä, että matalamman vaatimustason kouluissa annetaan valheellisen hyviä numeroita? Paineet kannustaa, ymmärtää, soveltaa kriteereejä ja päästää luokalta ovat tuttuja meillekin.
Toiseksi haluan osoittaa puheet Gaussin käyrästä pötypuheeksi. Jos minulla on luokka, josta yli puolet saa ysin tai kympin kokeesta, ei sitä mihinkään Gaussin käyrään survota. Tämä ei tietysti tarkoita, ettei suhteellista arviointia tapahtuisi. Jos oppilaiden saamat pisteet tungeksivat asteikon yläpäässä, en ehkä näe syytä laskea arvosteluasteikkoa jonkin vaikeaksi osoittautuneen tehtävän takia niin kuin tekisin sellaisen luokan kohdalla, jolla vain harva yltäisi muuten kiitettävään.
Kyllä arvioinnille on kriteerit olemassa, mutta niissä on ongelmia. Joissain oppiaineissa ne ovat ostoslistamaisia: pitäisi oikeastaan katsoa koekysymykset sieltä. Joissain aineissa on enemmän taitopainotusta, jolloin arviointitiedon kerääminen on vaikeampaa.
Mietin asiaa myös oppimiskulttuurin murroksen kannalta. Kokeista on paineita siirtyä luovempiin muotoihin. Kun oppilaiden ei ole tarkoitus muistaa asioita ulkoa, vaan he tekevät erilaisia oppimistehtäviä (esitelmät, alustukset, esseet, oppimispäiväkirjat yleisimpiä vaihtoehtoja mainitakseni), arvosanat ahtautuvat entistä tiukemmin välille 8 - 9 1/2. Jos oppilas tekee tehtävät, ei yleensä oikein voi antaa alle kasia. Sen sijaan onnistuminen kaikilla osa-alueilla laajemmassa projektissa on ilmeisesti vaikeampaa. Suhteellisuuskin vaikuttaa tässäkin: En ehkä edes odottaisi niin korkeita taitoja oppilailta, ellei joku niihin joskus pääsisi. Sen sijaan vertailu saman luokan oppilaisiin ei vaikuta niin paljon, sillä arviointi on enemmän tavoiteperustaista kuin kokeissa, joissa kootaan pisteitä ja pienet virheet voivat tulla kalliiksi. Mutta mitä tulee siihen, mitä oppilailta voi vaatia, on tärkeää muistuttaa, että opsin arviointikriteereissäkin edellytetään soveltavia taitoja. Ulkolukuhan ei siis ole kovin kovassa kurssissa opetuksen uudistuksessa, vaikka sillä saisi helpommin hyviä arvosanoja!
Kaiken kaikkiaan en oikein usko, että arviointia saadaan koskaan täysin tasapuoliseksi. Siinä on niin paljon vaikuttavia tekijöitä, joista varmaankaan vähäisin ei ole se, millaisia suorituksia tai tehtävätyyppejä arvostellaan numeroa varten. En aikonut ottaa kantaa tehtyjen tutkimusten metodologiaan, mutta en oikein usko edes kokeisiin, jotka yhdellä ainoalla oikealla tavalla mittaisivat opsin määrittelemää osaamista. Myöskään joissain maissa käytettävät kansalliset testit tuskin ratkaisivat asiaa. Niillä on todettu olevan huonot vaikutukset opetukseen, ja meilläkin lukiossa, joka huipentuu kansallisiin yhteismitallisiin ylioppilaskirjoituksiin, arvosanoissa on todettu täysin samaa ongelmaa.
Itse törmäsin edellisellä viikolla eikoiseen ongelmaan. Aikaisemmin kaseja saanut oppilas oli saamassa oppimistehtävien kimarasta kymppiä. Aloin jo tuskastella, oliko työtä tehty kotona vanhempien voimin. Tutkin kuitenkin sähköisen työn versiohistoriaa ja keskustelin oppilaan äidinkielen opettajan kanssa. Lopulta olin vakuuttunut, että tämä oppilas oli kerta kaikkiaan kehittynyt hyppäyksellä ajattelutaidoissaan. Jos nyt olisi tehty oppimistulosten arviontia, hänet olisi katsottu sorretuksi! En kuitenkaan voisi olla iloisempi hänen puolestaan.
Ensinnäkin ihmettelen sitä, miksi Ruukki suuntaa kritiikkinsä vain korkean vaatimustason kouluihin. Kun tiedetään, että oppilaiden arvosanat ovat nousseet samalla kun PISA-tulokset ovat laskeneet, eikö yhtä lailla voisi olla kyse siitä, että matalamman vaatimustason kouluissa annetaan valheellisen hyviä numeroita? Paineet kannustaa, ymmärtää, soveltaa kriteereejä ja päästää luokalta ovat tuttuja meillekin.
Toiseksi haluan osoittaa puheet Gaussin käyrästä pötypuheeksi. Jos minulla on luokka, josta yli puolet saa ysin tai kympin kokeesta, ei sitä mihinkään Gaussin käyrään survota. Tämä ei tietysti tarkoita, ettei suhteellista arviointia tapahtuisi. Jos oppilaiden saamat pisteet tungeksivat asteikon yläpäässä, en ehkä näe syytä laskea arvosteluasteikkoa jonkin vaikeaksi osoittautuneen tehtävän takia niin kuin tekisin sellaisen luokan kohdalla, jolla vain harva yltäisi muuten kiitettävään.
Kyllä arvioinnille on kriteerit olemassa, mutta niissä on ongelmia. Joissain oppiaineissa ne ovat ostoslistamaisia: pitäisi oikeastaan katsoa koekysymykset sieltä. Joissain aineissa on enemmän taitopainotusta, jolloin arviointitiedon kerääminen on vaikeampaa.
Mietin asiaa myös oppimiskulttuurin murroksen kannalta. Kokeista on paineita siirtyä luovempiin muotoihin. Kun oppilaiden ei ole tarkoitus muistaa asioita ulkoa, vaan he tekevät erilaisia oppimistehtäviä (esitelmät, alustukset, esseet, oppimispäiväkirjat yleisimpiä vaihtoehtoja mainitakseni), arvosanat ahtautuvat entistä tiukemmin välille 8 - 9 1/2. Jos oppilas tekee tehtävät, ei yleensä oikein voi antaa alle kasia. Sen sijaan onnistuminen kaikilla osa-alueilla laajemmassa projektissa on ilmeisesti vaikeampaa. Suhteellisuuskin vaikuttaa tässäkin: En ehkä edes odottaisi niin korkeita taitoja oppilailta, ellei joku niihin joskus pääsisi. Sen sijaan vertailu saman luokan oppilaisiin ei vaikuta niin paljon, sillä arviointi on enemmän tavoiteperustaista kuin kokeissa, joissa kootaan pisteitä ja pienet virheet voivat tulla kalliiksi. Mutta mitä tulee siihen, mitä oppilailta voi vaatia, on tärkeää muistuttaa, että opsin arviointikriteereissäkin edellytetään soveltavia taitoja. Ulkolukuhan ei siis ole kovin kovassa kurssissa opetuksen uudistuksessa, vaikka sillä saisi helpommin hyviä arvosanoja!
Kaiken kaikkiaan en oikein usko, että arviointia saadaan koskaan täysin tasapuoliseksi. Siinä on niin paljon vaikuttavia tekijöitä, joista varmaankaan vähäisin ei ole se, millaisia suorituksia tai tehtävätyyppejä arvostellaan numeroa varten. En aikonut ottaa kantaa tehtyjen tutkimusten metodologiaan, mutta en oikein usko edes kokeisiin, jotka yhdellä ainoalla oikealla tavalla mittaisivat opsin määrittelemää osaamista. Myöskään joissain maissa käytettävät kansalliset testit tuskin ratkaisivat asiaa. Niillä on todettu olevan huonot vaikutukset opetukseen, ja meilläkin lukiossa, joka huipentuu kansallisiin yhteismitallisiin ylioppilaskirjoituksiin, arvosanoissa on todettu täysin samaa ongelmaa.
Itse törmäsin edellisellä viikolla eikoiseen ongelmaan. Aikaisemmin kaseja saanut oppilas oli saamassa oppimistehtävien kimarasta kymppiä. Aloin jo tuskastella, oliko työtä tehty kotona vanhempien voimin. Tutkin kuitenkin sähköisen työn versiohistoriaa ja keskustelin oppilaan äidinkielen opettajan kanssa. Lopulta olin vakuuttunut, että tämä oppilas oli kerta kaikkiaan kehittynyt hyppäyksellä ajattelutaidoissaan. Jos nyt olisi tehty oppimistulosten arviontia, hänet olisi katsottu sorretuksi! En kuitenkaan voisi olla iloisempi hänen puolestaan.
