Hallitus esittää

Viikko sitten työpöydälle tuli lausuntoa varten luonnos hallituksen esitykseksi muiden uskontojen kuin luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetuksen opetusperusteiden tiukennuksesta. Tarkoitus on siis nostaa opetusperustetta kolmesta opetuksen järjestäjän alueella opetusta saavasta oppilaasta kymmeneen. Pohdiskelin tätä asiaa myös aikaisemmin, kun asia oli rakenneuudistuspaketissa, mutta budjettineuvotteluissa toteutusaikataulua nähtävästi nopeutettiin ja pilotointivaihe jätettiin pois.

Hallituksen esityksestä käy ilmi, miten muutoksella saavutettavat säästöt (joita on viime syksystä laskettu kolmesta miljoonasta 1,2 miljoonaan euroon) on arvioitu. Korkea hintalappu, joka sekin on koko julkisen sektorin kuluista todella mitätön siivu, selittyy kummallisella ajatusvirheellä. Vaikka tekstissä muuten tunnutaan ymmärtävän, että kyse on siitä ryhmäkoosta, jolla aloitetaan uuden uskontoaineen opetus, säästöt on laskettu sen perusteella, että kaikkien lakiesitykseen kuuluvien uskontojen ryhmien määrästä ajatellaan tippuvan 40 %.

Voi hyvin olla, että erityisesti pienissä ja keskisuurissa kunnissa kerätään pienryhmäisten uskontojen vähäiset oppilaat kaikki yhteen, ja näistä ryhmistä siis osa jäisi järjestämättä jos laki astuisi voimaan. Kun oppilaita on enemmän, myös ryhmiä on väistämättä enemmän. Samalla opetuksen järjestäjien velvollisuus on järjestää opetus niin, että kuntalaisten yhdenvertaisuutta ei loukata, alakoululaisille ei synny hyppytunteja, eikä oppilailla ei ole muiden aineiden opetusta samaan aikaan. Koska näihin velvoitteisiin lakiesitys ei vaikuta, se ei vaikuta myöskään näiden kuntien opetusryhmien lukumäärään kuin korkeintaan niiden pienimpien uskontoaineiden osalta.

Lakiesitys ei ota myöskään kantaa siihen, miten kohdellaan jo alkaneiden uskontoaineiden oppilaita eli onko heillä aikaisempaan tapaan oikeus jatkaa peruskoulun loppuun asti opetuksessa. Mikäli on, näiden uskontojen opetus jatkuu myös alle 10 oppilaan ryhmissä. Mikäli ei ole, opetuksenjärjestäjillä tulee olemaan aika stressaava työ, kun yhtenä vuonna raja ylittyy ja toisena ei. Myöskään opettajia ei saada sitoutumaan ja kouluttautumaan sellaisella politiikalla. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että keskeiseksi perusteluksi epätasa-arvoistavalle lakiesitykselle tekstissä nostetaan opettajien heikko kelpoisuustilanne. Todennäköisesti lakiesitys koskisi vain uusia, opetuksenjärjestäjän alueella aloitettavia uskontoaineita, jolloin kustannusvaikutukset ovat paljon, paljon pienemmät. Etnofoorumissa, josta raportoin pari viikkoa sitten, opetusneuvos Pekka Iivonen arvioi, että lakiesityksestä kärsisi eniten katolisen uskonnon opetus, sillä sen oppilaat ovat eniten hajallaan ympäri maata.

Osuudessa, jossa käsitellään suhdetta perustuslakiin ja yhdenvertaisuuteen, perustellaan uskontokuntien asettamista eriarvoiseen asemaan luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kansankirkkoasemalla. Tämä on eräänlainen kehäpäätelmä. Jos valmiiksi eriarvoista asemaa voidaan perustella joillain historiallisilla ja institutionaalisilla syillä, tällä asemalla ei pitäisi voida perustella eriarvoisuuden lisäämistä. Samaisessa etnofoorumissa OKM:n edustaja otti puheenvuoron, jossa hän puolusti työnantajaansa sanomalla, ettei hallitus ole kieltämässä uskonnon opettamista myös pienemmissä ryhmissä. Tämä on suoraan sanottuna tekopyhyyttä. Vähemmistöjä suojellaan velvoitteilla. Mikäli velvoitteet säädetään sellaisiksi, että vähemmistö on heikommassa asemassa, lainsäätäjä yksiselitteisesti tukee eriarvoisuutta.

Taisteluvirsiä ja virsitaisteluita

No nyt on Helsingin Sanomat ristiretkellä vastaan virsiä koulussa, ja Ylen uutiset ei kehdannut jäädä pekkaa pahemmaksi. Ei sillä, etteikö saisi uutisoida virsivisan ohjeista tässä tilanteessa, kun uskonnonharjoituksesta koulussa on käynnissä yhteiskunnallinen keskustelu, mutta toinen uutinen samasta aiheesta menee jo ajojahdin puolelle.

Aiemmin tässä blogissa pohdin enemmänkin uskonnon harjoittamisen määrittelyn vaikeutta ja käytin esimerkkinä virttä. Virsivisa-gate antaa kuitenkin aihetta enempäänkin pohdintaan. Ensinnäkin Opetushallitus sai Hesarin juttuihin läpi mielestäni vain osan olennaisesta tässä asiassa. Toisaalta on varmasti syytä korostaa, että mikäli virsiä käytetään opetuksessa, se on syytä toteuttaa tyylikkäästi eli lasten kanssa keskustellaan opetuksen tavoitteesta ja otetaan huomioon mahdolliset erilaiset taustat. Jos ei olla luterilaisen uskonnon tunneilla vaihtoehtoja virsille olisi hyvä olla. Toisaalta asiaan liittyy se, että virressä on muitakin ulottuvuuksia kuin se uskonnollinen. Vaikka virsi uskonnollisessa mielessä on laulettu rukous, se on myös runoutta ja säveltaidetta. Se toisinaan kertoo omasta ajastaan ja toisinaan havainnollistaa uskonnollisia uskomuksia. Kirkon koulutyötä tukevalle sivustolle on koottu virren ulottuvuuksia kokoavaa materiaalia.

Juttelin asiasta Virsivisan parissa Seurakuntien lapsityön keskuksessa työskentelevän tuttavani kanssa. Hän kertoi, että kouluille lähetetyissä ohjeissa oli tarkoitus kertoa erilaisista työskentelytavoista, joita virsien käsittelyyn voisi soveltaa. Ne ovat siis ehdotuksia integroida uskontoon  eri oppiaineita, ei toisin päin, kuten julkisuudessa on kohuttu. Virikemateriaaliin voi tutustua jokainen.

Yksi virren ulottuvuus on tietenkin myös yhteisöllinen. Laulamalla vanhoja virsiä asetutaan sukupolvien ketjuun. Jotenkin tuntuu, että kulttuuriperinnön siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on todella alhaisessa kurssissa nykyään. Eihän sen tarvitse tarkoittaa pakkosyöttämistä tai sitä, ettei saisi olla kriittinen perinteitä kohtaan tai uudistaa niitä. On vain niin, että tietyt symbolit, viittaukset ja sitaatit menettävät kerta kaikkiaan merkityksensä, jos niitä ei toistella. Kahdeksatta luokkaa käyvä ihan hyväpäinen, musiikkia harrastava oppilas kysyi tällä viikolla, kun kävimme uskonnon koetta läpi, mitä tarkoittaa passio(musiikki), johon viittasin. Kun itse kävin koulua, ei selvinnyt ala-asteesta ilman tutustumista Bachin passioihin. Ymmärrän toki, että kaikkea opetettua ei välttämättä oppilas muista, mutta olen silti huolissani. Kaikesta halutaan tehdä helposti lähestyttävää, joten jumalanpalveluksista, klassikkokirjoista, teatterista ja ihan kaikesta tehdään lasten ja nuorten versiot erikseen. Opetuksen pitää lähteä nuorten maailmasta. Onko aikuisten kulttuurille enää kuluttajia tulevaisuudessa, jos lapsia ja nuoria ei tutustuteta sen ilmiöihin? Ei kaiken tarvitse säilyä samanlaisena kuin vuosisatoja sitten, mutta pitäisikö kehittää asioita, jotka kokoavat sukupolvia yhteen erottelun sijaan?

Etnisten suhteiden foorumi: Kotoutumisesta ja uskonnollisista yhteisöistä

Tämän päivän vietin Paasitornissa Etnisten suhteiden foorumissa, jonka tämänvuotinen aihe liippasi läheltä työtäni. Olin oikeastaan yllättynyt nähdessäni ohjelman, jossa todellakin uskonto ja uskonnolliset yhteisöt olivat läsnä lähes jokaisessa puheenvuorossa. Usein kotouttamiskeskustelusta (jota en tosin kovin tarkasti seuraa) puuttuu uskonnon näkökulma ja keskitytään kulttuurieroihin. Oman uskonnon opetusta on jopa syytetty kotouttamisen vastaiseksi eristäväksi koulutuspolitiikaksi. Toisaalta on myös niin, kuten Tuomas Martikainen omassa esityksessään tänään toi esiin, että Suomeen muuttavista maahanmuuttajista noin puolet on kristittyjä, ja lukumääräisesti suurin ryhmä heistä liittyy luterilaiseen kirkkoon. Islam-keskeinen maahanmuutto-ongelmien vatvominen ei siis tee oikeutta maahanmuuton koko kuvalle.

Olen aiemmin tässä blogissa pohtinut, olenko kukkahattutäti vai kuplassa eli suhtaudunko "ylisuvaitsevaisesti" kulttuurieroihin vai olenko vain liian erkaantunut todellisuudesta huomatakseni ongelmia. No, etnisten suhteiden neuvottelukunnan järjestämä seminaari oli varmaan kukkahattutätien kokoontumisajot, tosin paikalla oli myös myös sitä etnistä kirjoa. Yhteistyölle uskonnollisten yhteisöjen kanssa nyökyteltiin, oman uskonnon opetusta kannatettiin ja vähemmistöuskontojen vähimmäisryhmäkoon suurentamiselle muristiin. Saatiin kuulla, että Opetushallitus valmistelee syksyksi uudistetut ohjeet koulujen uskonnollisia tilaisuuksia varten, ja näissä ohjeissa tullaan korostamaan velvollisuutta muistaa myös vähemmistöuskontojen juhlia (ehkä myös uskonnottomia katsomuksia?). Tätäkin tervehdittiin myönteisesti. Esiteltiin positiivisia esimerkkejä siitä, kuinka alun perin uskonnollisten yhteisöjen rakennushankkeita kohtaan negatiivisesti suhtautuneita paikallisyhteisöjä oli saatu muuttamaan mielensä. Toisaalta välillä kuultiin myös kriittisiä puheenvuoroja ja vastaan väittämistä. Media ei anna tarpeeksi tilaa maahanmuuttajille, ja kouluissa ollaan rasisteja ja aliarvioidaan maahanmuuttajanuoria.

Foorumin yhteydessä julkistettiin ensimmäistä kertaa julkistettava Vuoden asenteellisin mediateko -palkinto, jonka sai Ylen radio-ohjelma Ali ja Husu. Juontajat pitivät foorumillekin pienen show'n, jossa he muistuttivat, etteivät he tee ohjelmaa tätä yleisöä varten, vaan niitä, jotka eivät vielä ole saaneet maahanmuutosta muuta kuin stereotyyppisen käsityksen. Vaikken itse ole mikään säännöllinen kuuntelija, en voi muuta kuin yhtyä palkinnon perusteluihin siitä, kuinka tärkeää on, että maahanmuutosta puhutaan huumorilla, esitellen kontrasteja maahanmuuttajien sisällä (usein käsittääkseni esimerkkeinä Ali ja Husu itse) ja keskittymättä pelkkiin eroihin ja ongelmiin. Joten, jos et ollut tänään paikalla Etnisten suhteiden foorumissa otsikolla Uskomatonta! Mutta totta!, kuuntele vaikka Alin ja Husun ohjelma Ylen Areenasta.

Toimintaa ja tutkimusta

Opettajantyön ja tutkimuksen yhteensovittaminen on  toistaiseksi, ennen kevään arvostelurytinää vielä sujunut. Sain tehtyä arvioijan vaatimat muutokset islamin opetusta ja tunnustuksellisuutta käsittelevään artikkeliini, jonka pitäisi ilmestyä British Journal of Religious Educationissa. Se edellytti hieman kirjallisuuteen perehtymistä, tai oikeastaan luin vain yhden kirjan, joka avasikin aika paljon eurooppalaisten musliminuorten parissa tehtyä tutkimusta. Mieli on hyvä siitä, että artikkelista tuli mielestäni paljon parempi kuin aikaisemmin (nyt se piti tosin vielä kerran lähettää kielentarkastukseen). Toisaalta projektien päällekkäisyys on ongelma, sillä nykyiselle projektille olisi ollut hyväksi, jos olisin voinut käyttää aikaani metodologian ja taustan vahvistamiseen toimintatutkimuksessa ja katsomusten välisessä dialogissa.

Hankkeemme Katsomusdialogin portaat on edistynyt aikataulussa, vaikka suunnittelu on kyllä hitaampaa kuin luulisi. Arkityössä jos pitää suunnitella kaksoistunniksi vaikka Fronter-kokonaisuus jostain tietystä aiheesta, kaksi tuntiakin on ruhtinaallisesti. Kun kyseessä on aivan uusi aihepiiri, jota ei ole sellaisenaan koskaan opettanut, kun pitää samalla tehdä yhteistyötä ja kun sekä mahdollisuuksia että vaatimuksia on monia, suunnittelu eteenee toisella tavalla. Ei voikaan laittaa käsiä saveen ja alkaa muotoilla, vaan enemmänkin sivellään uusia kerroksia, joiden kautta pikku hiljaa lopputulos alkaa hahmottua. Edelleen on osittain arvoitus, mitä kaikkea projektissamme loppujen lopuksi tapahtuu ensi syksynä. Luottamukseni on kuitenkin luja, että se, mitä tapahtuu, ei ole hallitsematonta hapuilua.

Itselläni on työn alla kysely, joka toteutetaan ainakin osittain kaksi kertaa: ennen dialogitunteja ja niiden jälkeen. Ideoimme sitä toki työryhmässä, mutta lopullinen toteutus on minun harrastuneisuuteni varassa. Kyselyn tarkoitus on saada dialogitunteja varten tietoa oppilaiden tasosta ja samalla syventää meidän opettajien ymmärrystä oppilaiden uskontojen kohtaamista koskevista käsityksistä. Haaveilen, että lopullisessa opetusmateriaalissa säilyisi tämä tutkivan opettajuuden ihanne, että dialogikokonaisuutta toteuttava opettajaa ohjattaisiin selvittämään oppilaidensa käsityksiä ja kiinnostuksen kohteita kokonaisuuden eri vaiheissa. Jos kyselystä saadaan hyvää materiaalia, siitä voisi dialogia koskevan teorian avulla kirjoittaa tieteellisen artikkelin.

Siis jos. Nyt onkin aikamoiset paineet tehdä hyvä kysely. Olisi aikamoinen etu, jos tähän hankkeeseen olisi voinut valmistautua pari vuotta työn ohella lueskellen muita vastaavia tutkimuksia ja etsiskellen sopivaa metodologiaa. Viime kesänä löysin erinomaisen metodin ihan toiselle tutkimushankkeelle, jolle en kuitenkaan saanut rahoitusta. Sitten tuli vastaan tämä toinen hanke, johon olisi ollut tyhmää olla tarttumatta, koska se tarjosi tilaisuuden tutkia omaa työtään ja suunnitella liikkeitä edes joitakin päiviä vapaana koulutyöstä. Nyt kuitenkin tehdään se, mitä voidaan. Tarkoitus on aktivoida oppilaiden ajattelua kuvilla ja eläytymistehtävillä. Ehkä siinä tulemme tehneeksi jotain innovaativistakin.