Opettajan materiaalia yhteistyönä

Katsomusdialogiprojetimme on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että kirjoitamme materiaalia, jotta muutkin opettajat voisivat mahdollisimman helposti alkaa toteuttaa katsomusten välistä dialogia oppilaiden kanssa. Projektin rahoitus edellyttää käytänteiden levittämistä, ja ilman muuta olemme myös itse sen verran asian takana, että haluamme helpottaa katsomusdialogin leviämistä. Katsomusten - todellakin kaikkien katsomusten, ei vain uskontojen - välisen vuoropuhelun ja keskinäisen ymmärryksen lisääminen on myös tulevassa opetussuunnitelmassa yksi keskeinen lisä katsomusaineiden tavoitteisiin.

Tunnit on ideoitu ja paljolti kirjoitettukin, joten jakoon laittaminen on helppo homma, vai mitä? Niinhän sitä luulisi. Käsistään ei voi kuitenkaan päästää sellaista, mitä ei itse jaksaisi lukea alkua pidemmälle. Jos materiaali on kovin epäyhtenäistä, sitä on raskasta lukea, sillä saatuaan kiinni yhden kirjoittajan logiikasta joutuukin totuttelemaan toisenlaiseen. Jos yksi kirjoittaa yleisiä periaatteita ja toinen käytännön vinkkejä, lukija ei myöskään tiedä, tuleeko hän saamaan tekstiltä mitään, mitä ei jo ennestään tietäisi. Ongelmahan on, että vaikka valmista materiaalia olisi kollegiaalisesti jaossa, opettaja ei voi käyttää määrättömästi aikaa materiaalien läpikäymiseen. Onkohan joku tutkinut, kuinka monessa sekunnissa opettajan materiaalin on vakuutettava lukijansa?

Kymmenen sopuisaa ja yhteenhioutunuttakin kokkia yhden sopan äärellä on työläästi hallittava kokonaisuus. Olimme vain viikkoa aikaisemmin luoneet materiaalille yhdessä jäsentelyn. Ajatuksena oli purkaa toteutetut kokonaisuudet erilaisiksi vaihtoehtoisiksi harjoituksiksi tai menetelmiksi. Mietimme otsikot, joiden alle, niitä oli tarkoitus alkaa koota. Käytännössä jouduimme kuitenkin kertaamaan tätä ideaa ja jaotteluperusteita. Kokonaisuuksien purkaminen ei ollut ihan ongelmatonta, ja jonkin verran oli pakko viitata muihin lukuihin. Yhdellä opettajista on erityistaitoja, ja hän lupasi huolehtia ulkoasusta ja taittaa materiaalimme hienoksi. (Jos minä olisi ollut tästä vastuussa, joku Word-pohja olisi saanut kelvata, mutta nyt siitä tulee veret seisauttavan upea.) Hän olisi tietenkin tarvinnut valmista tekstiä, mutta ohjeista huolimatta kaikki eivät aloittaneet purkaa materiaalejaan järjestyksessä... Mutta mahdotontahan se varmaan olisi ollutkin.

Jouduimme myös ratkomaan erilaisia kysymyksiä. Onko enemmän vähemmän vai enemmän? Pitäisikö jotain rakkaudella valmisteltua vain jättää pois? Materiaalista on tulossa sähköinen, joten sivumäärärajoitteita ei ole, mutta mitä jos kukaan ei jaksa kahlata tekstiä läpi? Entä mitä tarkkuutta pitäisi noudattaa? Kuvaillaanko vain ideat vai liitetäänkö kaikki materiaalit mukaan? Jotkut opettajat olivat laatineet pieniä esityksiä omista uskonnoistaan, mutta herättäisikö niiden sisällyttäminen kysymyksiä, miksi ei muista uskonnoista ollut mitään?

Lopputulos on se, että käytämme seuraavan työpajapäivän vain ja ainoastaan yhdenmukaistamiseen ja selkeyttämiseen, minkä lisäksi taittoeksperttimme tulee vähän muita myöhemmin ja alkaa taittaa valmiita tekstejä. Se tarkoittaa sitä, että kaikki tekstit on saatava valmiiksi ensi kerraksi. Näin se vain menee, puisevaan työstämiseen on kulutettava enemmän aikaa kuin luomiseen... Tai ehkä ei sittenkään. Tuskailinhan keväällä myös sitä, kuinka hitaasti ideat alkoivat saada oppituntien muotoa.

Niille opettajille, jotka lukevat tätä blogia, heittäisin kysymyksen. Meitä opettajiahan pommitetaan erilaisilla opettajan ja oppilaan materiaaleilla ja valmiilla 2 - 20 tunnin kokonaisuuksilla. Mitkä tekijät saavat teidät tarttumaan materiaaliin ja hyödyntämään sitä, mitkä taas saavat sysäämään sen syrjään?

Mitä tutkimukseen tulee, nyt on materiaalia kädet täynnä ottaen huomioon, että päätyössäkin ja tuossa materiaalissa riittää hommia. Kaksi oppilaskyselyä odottaa analysoijaansa, opettajakysely on vielä tulossa. Samoin olin kuvitellut purkavani äänitiedostosta kokeilujen arviointikeskustelun opettajatyöryhmän kanssa voidakseni lukea yhteenvedon heille ja saada siihen kommentit. Viikot ne vain vierivät niin nopeasti...

Etre Charlie où ne pas être?

Viikon pahin uutinen taisi lamaannuttaa minut. Uskonnonopettajien Facebook-sivuilla keskusteltiin siitä, miten oppilaiden kanssa oli käsitelty tai aiottiin käsitellä iskua Charlie Hebdon toimitukseen. Huomasin, että olin itse vain sivunnut lyhyesti aihetta tunnilla. Oppilaatkaan eivät nostaneet asiaa esille.

Totta kai uskontoon liittyvät uutiset ovat tärkeitä opetukselle. Kun jotain tunteisiin vaikuttavaa tapahtuu, ei tarvita erillistä motivointia jonkin asian käsittelyyn. Rankat aiheet ovat silti vaikeita. Miten tasapainoilla sen kanssa, ettei demonisoida jotain uskontoa muttei kuitenkaan vähätellä uskonnon vaikutusta?

En ole mitenkään intohimoisesti kahlannut kaikkea mahdollista asiasta käytyä keskustelua. Olen kuitenkin muun muassa Facebookissa eräässä rasisminvastaisessa ryhmässä, jossa eräässä keskusteluketjussa aika monet ihmiset julistivat, että kyllähän kulttuurien välinen rinnakkaiselo sujuisi, jos ei vain olisi näitä uskontoja. Yritin siellä sanoa, että onhan uskonnoissa muitakin puolia kuin kiihkomielisyys toisten tuomitsemisessa, mutta viesti ei oikein mennyt perille. Olen silti surullinen ja pettynyt siihen, että itseään suvaitsevaisina pitävät ihmiset kuvittelevat, että ilman uskontoja maailma olisi parempi paikka. Yksi asia on, että nykyisistä maailman kulttuureista ei oikein voi kuoria uskontoa pois. Se on niissä kietoutuneena, osittain itse kulttuurista vaikutteita saaneena osittain itse vaikutteiden antajana. Mutta jos uskontoja ei olisi koskaan syntynyt, mahtaisiko meillä olla kulttuurista fundamentalismia? Olisiko meillä syvää loukkaantumista kulttuurin arvojen ja tarinoiden halveksimisesta? Luulenpa, että olisi.

Monet muslimit sanovat, että eivät nämä ole muslimeja, koska he eivät ole eläneet islamilaisten arvojen ja normien mukaan, vaan ovat heittäytyneet väkivallan tiellä. Reaktio on ymmärrettävä, mutta selitys ei ole kestävä. Kaikissa uskonnoissa on erilaisia painotuksia ja liikkeitä, kaikissa uskonnoissa myös väkivaltaa ja sortoa perustellaan uskonnolla. Vastuussa toisten teoista ei olla, mutta omaan uskontoon liittyvältä pahuudelta ei voi aina pistää päätä pensaaseen.

Oppilaille aina korostan, että uskontoon liittyvässä väkivallassa on aina muitakin taustatekijöitä, kuten sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, etnisiä kiistoja ja kilpailua luonnonvaroista. Huomaan kuitenkin nyt kokevani hieman epämukavuutta niiden kommenttien äärellä, jotka perustelevat, että nämä terroristit eivät todennäköisesti välittäneet Muhammedista, vaan olivat kiinnostuneita vain uusien jihadistien saamisesta. Eihän kukaan meistä voi ihan varmasti tietää, mitä tappajien mielessä on liikkunut viime vuosina ja erityisesti iskun yhteydessä. Olen tutkinut uskonnollista liikettä, joka on hyvin kaukana jihadismista. Pidin siinäkin tutkimuksessa tärkeänä, että jos ihmisellä on joitain maallisia syitä liittyä johonkin uskonnolliseen liikkeeseen, uskonnollista herätystä tai vakaumusta ei pitäisi leimata teeskennellyksi tai epäaidoksi. Luokassa terrorismin käsittelyn tekee sekin vaikeaksi, että radikalisoituminen on prosessi, jota ei pitäisi yksinkertaistaa.

Sitten on vielä tämä kysymys, ollako Charlie vai ei. Olen tätä miettinyt paljon, erityisesti sosiaalisen median äärellä. Koska työkseni opetan nuorille, miten toisista uskonnoista pitäisi puhua, en oikein voi lähteä ihannoimaan uskontoja tölvivää huumoria. Monista Fingerporin uskontoaiheisista stripeistä pidän (en kaikista), mutta huumori, jonka tarkoituksena on horjuttaa, arveluttaa. Samalla kuitenkin Charlie Hebdon huumorin arvostelu tuntuu toimituskunnan syyllistämiseltä omasta kohtalostaan. Se ei toki ollut oikeutettu. Suosikkipuheenvuoroni aiheesta onkin ollut HBL:n Peter al Fakirin Jag vill inte kalla mig Charlie Hebdo. Kysymys sananvapauden rajoista on vaikea. Olen ymmärtänyt, että Ranskassa on täysin toinen mentaliteetti monien asioiden suhteen, esimerkiksi nyt poliittisen satiirin. Miten sitten antaa ohjeita sopivasta ja sopimattomasta huumorista?

En ole Charlie, ravistelija, olen opettaja, paloittelija ja rakentaja.