Terveiset Tartosta

Tutkijankutkaa poteva opettaja lähti kesälaitumille tällä kertaa erityisissä tunnelmissa, sillä ensi lukuvuodeksi opettajankutsumus jää sivuun. Tutkijankutkaa lievittää silloin varsinainen tehokuuri, sillä olen koko lukuvuoden opintovapaalla uskontotieteen syventävien opintojen parissa, ja tutkielmaa aion tehdä nimenomaan aiheesta, joka minua on aikaisemmin jo kiinnostanut tutkimusmielessä. Mikä olisikaan tässä tilanteessa ollut parempi tapa aloittaa kesäloma kuin osallistua tieteelliseen konferenssiin?

Tartossa pidettiin juhannuksenalusviikolla kahdeksas Nordic Conference on Religious Education. Koolla oli uskonnonopetuksen ja uskontokasvatuksen tutkijoita Pohjoismaista ja Baltian maista. Teemana oli "Shifting Borders in Religious Education". Itse esittelin katsomusten väliseen dialogiin liittyvää tutkimustani viime lukuvuoden ajalta, mikä tietenkin sopi teemaan hyvin, joskin teema oli varsin väljä.

Jenny Berglund

Jenny Berglund Södertörnin yliopistosta Tukholmasta piti yhden konferenssin pääluennoista. Hänen tutkimuksessaan rajat ovat olleet hyvin konkreettisesti läsnä, sillä hän on tutkinut uskonnonopetusta lähellä valtionrajoja sijaitsevissa viidessä kohteessa Itämeren alueella. Kaikissa raja erotti myös uskonnollisesti, ja tutkimuskysymyksenä oli, opetettiinko rajan toisella puolella vaikuttavasta uskonnollisuudesta kouluissa. Kaikissa vastaus oli sama: ei juuri mitään. Vastaus oli siis sama, vaikka yhdessä tapauksessa (Valga - Valka Viron ja Latvian rajalla) raja oli todella lähellä ja sen ylittäminen äärimmäisen arkipäiväistä ja vaikka toisessa tapauksessa oli merkittävää siirtolaisuutta rajan yli. Syytä tähän pohdittiin myös keskustelussa, ja yksi keskustelijoista ehdotti, että opetussuunnitelma on niin täyteen pakattu, että opetukseen ei pysty lisäämään muita aiheita. Itsekin olisin taipuvainen uskomaan tähän selitykseen. Jenny Berglund kuitenkin tyrmäsi ajatuksen huomauttamalla, että opetussuunnitelmissa on kyllä väljyyttä ja että jos niissä mainitaan tutustuminen eri kirkkokuntiin, siihen voisi helposti sisällyttää myös ainesta maantieteellisesti läheisen alueen uskonnollisuudesta, esimerkiksi Itä-Suomessa (yksi esimerkeistä Imatra) Venäjän ortodoksisuudesta. 

Jäin miettimään tätä. Mikä meitä opettajia estää ottamasta enemmän huomioon paikallista ympäristöä sisältöjä valittaessa? Oikeasti opetussuunnitelmassa on melko paljon asiaa tuntimäärään nähden, mutta onhan nyt esimerkiksi yläkoulussa kirkkokuntiin tutustumiseenkin varattavissa helposti vähintään 10 tuntia. On arvovalinta, miten sen käyttää (ja varaako siihen enemmän vai esimerkiksi luterilaisen kirkon nykypäivään, jota itse nykyään yritän painottaa). Tutkimukset ovat osoittaneet, että oppikirjat vaikuttavat hyvin vahvasti opetukseen, ja ne usein ottavat opetussuunnitelman sijan suunnittelua ohjaavana tekijänä. Ehkä on myös niin, että vaikka opettaja seuraisi opetussuunnitelmaan, oppikirja toimii sen tulkintana tai ainakin vaikuttaa siihen vahvasti. Ajatus helposti on, että tässä ovat perusasiat ja kaikki muu on ekstraa. 

Toisaalta oppilailla on oltava perusasiat vaikkapa ortodoksisesta kirkosta ennen kuin voi esitellä Venäjän ortodoksisuutta. Oppikirja ei ole myöskään vähäpätöinen asia sen suhteen, että ottaakseen joitain asioita käsittelyyn opettajalla on oltava jotain materiaalia. Hänellä on oltava itsellään tietoa ja hänellä on oltava jotain, mitä viedä luokkaan. Opetushan ei ole vain sitä, että opettaja kertoo. Joissain tapauksissa tietoa juuri lähialueiden uskonnollisesta tilanteesta ei ole omalla kielellä saatavissa tai sitten se voi olla hyvin ristiriitojen värittämää kuten juuri Suomen (tai lännen) ortodoksien suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Siellä, missä rajaa ylitetään helposti ja usein, vierailijoiden kutsuminen olisi hyvin luontevaa. Yhden vierailun järjestäminen voi olla opettajalle helppo juttu, mutta sen ottaminen osaksi kaikkien ryhmien opetusta jatkuvasti teettääkin paljon enemmän töitä. 

Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin sanottava, että pienellä luovuudella pitäisi olla mahdollista ottaa mukaan paikallista ainesta niin uskonnon kuin historiankin opetukseen. Sen voi yhdistää maininnaksi "perusasioiden" käsittelyyn ja antaa mahdollisuus oppilaille kysellä enemmän. On varmasti tärkeää säännöllisesti kyseenalaistaa se, mikä määrää sen, mitä minä opetan ja minkä verran mihinkin varataan aikaa. 

Tutkijankutkaa potevalle opettajalle tärkein anti konferenssista oli kuitenkin rohkaisu, jota omaa työtä kohtaan sai. Monesti on tullut harmitelluksi, miten toimintatutkimuksen olisi voinut suunnitella huolellisemmin ja toisella tavalla. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että siitä saa irti ainakin yhteen artikkeliin ainekset. Omaa työtään voi siis tutkia jollain tavalla. Aihe myös kiinnostaa monia. Sain tietää parista muusta dialogiin ja ennakkoluulojen poistamiseen liittyvästä projektista, joista toisesta ehkä lisää myöhemmin. Olin mukana myös työpajassa, jossa käsiteltiin kertomusten käsittelyä tavalla, joka mielestäni sopisi hyvin katsomusten väliseen dialogiin. Siihenkin aiheeseen palaan ehkä vielä perusteellisemmin. 

Pietarin ja Paavalin kirkon raunio