Opiskelu- ja tutkimusvuosi on päättymässä samoissa merkeissä kuin alkoikin: on kaunista ja aurinkoista, juuri nyt tosin ei kovin lämmintä. Välillä voi lukea ja kirjoittaa ulkona, ja ruokatauoilla voi kuunnella Yle Areenasta hyviä puheohjelmia. Juuri kuuntelin Alia ja Husua ja sain tietää, että se oli heidän viimeinen ohjelmansa. Päättymisiä on siis ilmassa.
Viimeiset viikot (aion ripustaa tutkimushanskat naulaan juhannuksena, jonka jälkeen tosin on vielä EASR:n konferenssi Helsingissä) tuntuvat kovin lyhyiltä. Paljon jää kesken. Vaikka niin oli tarkoituskin, kirjoittamattomat ideat polttelevat ja syyhyttävät. Toisaalta voin olla ihan tyytyväinen. Uskontotieteen sivugradun palautin eilen, eikä muita opintoja ole tekemättä. Syksyllä sain tehtyä opetushallinnon tutkinnon. Viime perjantaina sain päätöksen yhdessä Elina Kuusiston kanssa kirjoittamastani artikkelista, siinä pyydettiin tekemään vähäisiä muutoksia, ja nekin on nyt tehty. Se on kolmas vertaisarvioitu artikkeli, joka on tämän opintovapaan aikana saatu valmiiksi, ja julkaisupäätöksen osalta siis näyttää aika lupaavalta tämän viimeisenkin suhteen. Lisäksi olen tehnyt vähän tekstiä kahteen oppimateriaaliin ja yhden artikkelin uskonnonopettajien ammattilehteen Synsygukseen.
Mutta ennen kaikkea olen oppinut uutta. Olen päässyt jyvälle uskontotieteestä tieteenalana ja sen ajankohtaisista keskusteluista. Olen kokenut metodisia oivalluksia. Olen tehnyt kenttätyötä ja ylittänyt itseni sosiaalisten suhteiden luomisessa itselleni vieraassa koulussa. Haastatteluja olin tehnyt ennenkin, mutta nyt sain tuntumaa havainnointiin ja sanatarkkaan litterointiinkin.
Nämä kaikki ovat asioita, jotka pysyvät pääomassani sittenkin, kun toimin taas opettajana. Uskon, että etenkin uskontotieteen opiskelusta on hyötyä, samaten olen alkanut suunnitella mediakasvatukseen ja yhteisölliseen tiedon rakentamiseen liittyvää uutta projektia, jota voi vähän kokeilla käytännössä oppilaiden kanssa. Se vähän jännittää, miten paljon tekniset systeemit ovat töissä muuttuneet, nyt kun palaan kouluun, joka samalla muuttaa uusiin tiloihin. Voi myös sanoa, että lähtiessäni opintovapaalle opettajuuteni oli pienehkössä kriisissä. Nyt kun palaan, haluaisin opettaa ilman muistiinpanojen kopiointia ja tarpeetonta ulkolukua. Vähän pelottaa, otanko liian suuren palan purtavaksi, jos uudistan kerralla monta kurssia, ja kasaanko itselleni liikaa töitä, kun haluaisin panostaa palaute- ja itsearviointityökalujen käyttöön entistä enemmän. Työmaalla minua odottaa myös siirtyminen 45 minuutin tunneista 75 minuutin tunteihin, osittain uudet oppimateriaalit ja valmistautuminen uuteen opetussuunnitelmaan.
Se, mitä menetän opintovapaan päättyessä, on vapaus osallistua melkein milloin vain erilaisiin seminaareihin ja kiinnostaviin työpajoihin. Totta kai minulle kuuluu täydennyskoulutusta, mutta tieteellistä toimintaa ei aina voi laskea siksi. Tulee myös vaikeammaksi käydä yliopistolla työpäivien aikana. On nimittäin osoittautunut todella tärkeäksi, että naama näkyy ja pysyy mielessä. Siksi osallistuminen noihin seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin on niin tärkeää. Olen tutustunut uusiin ihmisiin vuoden aikana, ja se mietityttää, miten pystyn pitämään verkostoja yllä. Onneksi on yhtä ja toista viritystä. Toivon, että pystyn säätelemään töitäni niin, että tutkimuksellekin jää aikaa, mutta opetuksenkin suhteen (opettaja)ihminen tulee helposti kunnianhimoiseksi.
Joka tapauksessa olen kiitollinen tästä vuodesta, kaikista tilaisuuksista, joita se tarjosi minulle, kaikesta, mitä sain aikaan ja kaikesta siitä hyvästä mielestä, josta olen saanut nauttia. Tämän hyvinvoinnin vain kun saisi jatkumaan työelämässäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti