Oikeusoppinut käsitys neutraaliudesta

Yksi viikon uskontouutisista oli EU-tuomioistuimen päätös siitä, että työnantaja voi kieltää huivin käytön muslimityöntekijältä, mikäli vaatii neutraalia pukeutumista kaikilta. Vei hetken, että pureskelin tätä uutista ja mietin, mikä siinä minua tökkii. Periaatteessa hyväksyn, että tietyissä rajoissa työnantajalla tulee olla oikeus sanella, miten asiakaspalvelussa olevat työntekijät pukeutuvat tai miltä he näyttävät (kynnet, hiukset, meikki, lävistykset). Vasta muutaman päivän jälkeen ymmärsin, että se, mikä häiritsi, oli käsite neutraali.

Mitä ihmettä pukeutumisen ja asiakaspalvelun yhteydessä tarkoitetaan neutraalilla? Ilmeisesti jotain sellaista, mikä ei ärsytä asiakasta. Mutta voidaanko tietää etukäteen, mikä mahdollista asiakasta ärsyttää? Pukeutumisella ymmärrettävästi lähetetään erilaisia viestejä, mutta eikö joku raja pitäisi olla siinäkin, mikä saa ärsyttää ja mikä ei?

Ajattelen niin, että ei-neutraalia, provosoivaa pukeutumista on se, joka jollain tavalla uhkaa asiakasta. Ei asiakaspalvelussa voi pukeutua t-paitoihin, joissa lukee esimerkiksi "Porvarit alas" tai "Köyhyys on oma syy". Mistä lähtien uskonnollinen symboli on alettu tulkita kannanotoksi joitain muita uskontoja vastaan? Voihan kissaihminen pukeutua työpaikallaan kissapaitaan ilman että se tulkitaan haasteeksi koiraihmisiä vastaan. Ymmärtäisin sen, että huivin väriä ja kokoa voitaisiin rajoittaa vetoamalla yhdenmukaisuuteen, siisteyteen tai turvallisuuteen, mutta neutraaliudesta puhuminen paljastaa uskontokielteisyyden. Myönnän, että maailmalla on paljon enemmän uskonnollissävytteisiä konflikteja kuin kissa- ja koiraihmisten välisiä konflikteja, ja ne voivat vaikuttaa globaalissa maailmassa asiakassuhteisiin yllättävän kauaskin. Mutta eikö tässä maailmassa pitäisi nimenomaan taistella vastakkainasetteluiden leviämistä vastaan? Yksittäiselle yrittäjälle tätä vastuuta ei välttämättä pidä sälyttää, mutta tuomioistuimelle kyllä.

Oma ristiriipukseni on melko kookas, koska se on peräisin 1920-luvulta ja on kuulunut ukkini äidille. En pidä sitä kovin usein töissä, koska en halua, että oppilaat tekevät päätelmiä motiiveistani ja tavoitteistani uskonnonopettajana ennen kuin ovat tutustuneet minuun ja opetustyyliini (toisaalta haluan käyttää myös muita koruja). Kyse on kuitenkin minun valinnastani eikä työnantajan määräyksestä. Ehkäpä täytyy huomenna laittaa reilusti symbolit esiin ja keskustella asiasta oppilaidenkin kanssa.