keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Matkalla ainedidaktiikan symposiumiin

Kaiken arkikiireen keskellä elän nyt varsin innostavia aikoja. Viime viikolla kokoontui ensimmäisen kerran Katsomusdialogin portaat -hankkeen työryhmä. Vaikka ryhmä oli pieni ja harmillisesti mukana ei toistaiseksi ole yhtään todella monikulttuurisen koulun opettajaa, oli hyvin toiveikkuutta herättävää se, kuinka yhteinen sävel löytyi jo ensimmäisellä kerralla.

Hieman yllättäenkin tulimme yhdessä siihen tulokseen, että vaikka projektissa alun perin on ollut tarkoitus suunnitella toimintamalleja oppilaille, vähintään yhtä tärkeää on puhutella koulun aikuisia. Ensinnäkin on kiinnitettävä paljon huomiota siihen, miten materiaali muotoillaan ja markkinoidaan niin, että se todella otetaan käytöön. Muuan ryhmäläinen ilmoitti osittain huumorilla tavoitteekseen, että siitä tulee Kiva Koulu -ohjelmaan verrattava lähes joka koulun toimintamalli. Haastavaa tulee kyllä olemaan, sillä niin moni tuntuu nostavan kätensä pystyyn näiden kysymysten äärellä. Pitäisi vain saada uskonnot pois koulusta, niin ei tarvitsisi kohdata toiseutta. Toiseksi totesimme, että niin paljon on kysymyksiä uskonnollisen moninaisuuden vaikutuksista koulun arkeen, että mukaan on otettava - kenties ohjelman huipennukseksi - koko kouluyhteisön kulttuurin tarkastelua. Monikulttuurista koulua tosin tarvittaisiin kipeästi tähän kehitystyöhön mukaan.

Toinen tähän liittyvä innostava tähtäyspiste on perjantainen ainedidaktiikan symposium Jyväskylässä. Esittelen siellä hankettamme ja yritän erityisesti terävöittää tutkimuksellista puolta siinä. Tasapainoilua projektissa kyllä riittää, sillä vaikka tutkimus on toisaalta minun oma vapaaehtoinen lisäni hankkeeseen, se toisaalta on myös periaate, jonka varassa kehitystyötä tehdään. En siis voi sanella minkään tutkimuskirjallisuuden enkä symposiumkommenttien pohjalta täsmälleen, minkälaisia kyselyitä tehdään. Haastatteluja ja laajamittaista havainnointia tuskin pystyn työpaineiden keskellä toteuttamaan. Olen kuitenkin ottanut yhteyttä Jyväskylän yliopiston piirissä syntyneen Tutkiva opettaja -yhdistykseen ja saan tavata ainakin jotakuta sen aktiiveista. Odotan innolla tilaisuutta kysellä lisää kokemuksista tutkivana opettajana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti