Joululomalla tutkijankutka sai hieman helpotusta. Oli aikaa kirjoittaa artikkelia tunnustuksellisuuden käsitteestä, mikä tyydytti luovan työn tarvetta. Kieltämättä nautin kirjoittamisesta, ja jos vain projektissani on kirjoittamisen aika, oikein tekee mieli kirjoittamisen pariin. Onhan siinäkin toki niitä tökkiviä vaiheita, kirjallisuusluettelon hiominen ja se turhauttava tiivistäminen, kun asiat pitää saada mahtumaan sallittuun merkki- tai sanamäärään. Toinen tutkimusprosessin puoli on lukeminen, tutkimusaineistoahan en ole aikoihin ollut keräämässä. Lukeminen harvoin samalla tavalla vetää puoleensa. Kestää aina hetken, että pääsee toisen kirjoittajan kieleen ja ajatteluun sisälle. Tieteellinen teksti ei välttämättä ole ihan sitä vetävintä - poikkeuksiakin tosin on. Tyydytystä voi silti tuntea lukemisenkin parissa, jos vain saa langan päästä kiinni ja jos huomaa jonkin tärkeän yhteyden omaan työhön. Koska tämä blogi on osittain tarkoitettu lukupäiväkirjaksi, esittelen nyt yhden lukuelämyksen, josta olin alkuvuodesta varsin intoutunut.
Teologisen Aikakauskirjan viime numero oli omistettu ateismille ja uskonnottomuudelle. Luin sitä mielenkiinnolla, sillä en koe tuntevani aihepiiriä kovin hyvin. Lisäksi olen viime aikoina miettinyt sitä, että uskonnottomia näkökulmia eri aiheisiin pitäisi pitää enemmän esillä uskonnonopetuksessa. Se voisi tehdä selvemmäksi sitä, ettei ole tarkoitus julistaa yhtä totuutta. Erilaiset ateistiset ajattelutavat voisivat myös antaa ajattelun aihetta niille oppilaille, joiden maailmankatsomus on puhtaan materialistinen - tai naturalistinen, kuten nyt siis opin.
Olli-Pekka Vainion ja Aku Visalan artikkeli "Mitä ateismi on? Katsaus nykyaikaisen ateismin muotoihin" tarjosi hengästyttävän kirjon erilaisia katsomuksia, joihin Jumala ei kuulu. Mikko Sillforsin ja Hanna Ronikonmäen artikkelissa "Pyhän muunnelmat: Ateistisen henkisyyden ulottuvuuksia uudella vuosituhannella" taas esiteltiin ateististen liikkeiden ja yhteisöjen tapoja tavoitella yhteisöllisyyttä ja mystistä kokemusta. Tiiviit versiot artikkeleista löytyy sivustolta teologia.fi. Molemmista aiheista tiesin jotain, mutta ehkä juuri siksi oli niin kiehtovaa saada laajempi ja tarkempi käsitys.
Innostusta seurasi myös ahdistus. Miten yksinkertaistaa ja jäsennellä nämä peruskoululaisille? Espoon opetussuunnitelmassa uskonnottomuus kuuluu vielä 7. luokalle vieraiden uskontojen jatkeeksi. On ihan eri asia esitellä uskontoja, joissa uskomukset usein saavat rituaaleissa jonkun näkyvän muoron, kuin varsin filosofisia ateismin muotoja. Eivätkä ateistisen henkisyyden muodotkaan taida olla kannatukseltaan ihan maailmanuskontojen luokkaa. Hyviä esimerkkejä tosin voisivat olla Prometeus-leirit ja nimenantojuhlat. Itse asiassa yritin aiemmin tässä blogissa esittelemässäni Raamattu-projektissa saada oppilaat pohtimaan myös uskonnottomia näkökulmia Raamattuun, erityisesti humanismia, naturalismia ja militanttia ateismia. Ne taisivat olla projektin vaikein pala. Keskustelimme kyllä niistä ja pyrin oppilaita, mutta kukaan ei oikeastaan osoittanut innostusta tätä lähestymistapaa kohtaan.
Jos siis jollain on hyviä ideoita, miten vahvistaa ateismin käsittelyä peruskoulussa, kuulisin mielelläni. Itse taidan jatkossa jakaa ainesta eri vuosiluokille, jospa se sitten useampaan kertaan jauhettuna tulisi jotenkin tutummaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti