Vuosi täynnä!

Eilen oli tämän blogin 1-vuotissyntymäpäivä. Tekstejä on kertynyt 33 ja lukukertoja yli 2000. Tehtävänsä blogi on täyttänyt hyvin eli tarjonnut mahdollisuuden ottaa kantaa ja perustella, jäsennellä ja purkaa mielessä liikkuvia asioita, sanalla sanoen kirjoittaa. Sitä oli ollut ikävä.

Blogin aloittaessani minua askarrutti erityisesti se, onko tutkiva opettajuus mahdollista. Vuoden aikana olen seilaillut kielteisen ja myönteisen vastauksen välillä toisinaan innostuen toisinaan lannistuen. Edelleenkin olen epäileväinen, pystynkö toteuttamaan sitä omassa työssäni saati suosittelemaan muille.

Kulunut vuosi on joka tapauksessa ollut murroksen ja kehittämisen aika omassa opetusta koskevassa ajattelussani. Toisaalta olen päässyt kokeilemaan toimintatutkimusta tutkivana opettajana. Se on avartanut näkemystäni ja kokemustani tutkijana. Toisaalta olen laajentanut valikoimaani digitaalisissa välineiä. Siinä ei ole kyse vain tekniikasta, vaan uusista tavoista liittää opetus ajankohtaisiin ja havainnollistaviin materiaaleihin, uudistaa arvointia ja vähentää opettajan puhetta ja ulkoa opettelua. Tämä murros on sen verran suuri, että tunnen oikeastaan jatkuvaa syyllisyyden tunnetta siitä, että kaikki opetukseni ei vielä ole uudistunut.

Olen päässyt syksyllä käymään kurssia Digiajan opettaja, jolla on otettu haltuun erilaisia välineitä ja kehitetty oman koulun digitaalisten taitojen kehityssuunnitelmaa. Vaikka työtovereilta kuulee paljon tuskittelua ja kyvyttömyyden tunnetta, oppimisen ja kokeilemisen halu tuntuu nyt olevan ihan toisella tasolla kuin ennen. Virikkeitä tulee varmasti monilta eri tahoilta. Olen päässyt opastamaan ja rohkaisemaan monia työtovereita, vaikka toisessa katsannossa olen itsekin täysi noviisi. Kokeilen monia asioita ensimmäistä kertaa - enkä aina malta testata ja varmistella. Pakko on myöntää sekin, että alkaessani soveltaa uusia ideoita en ole jaksanut kehittää mitään havainnointisysteemejä tutkiakseni opetustani. 

Sosiaalisen median hyödyntäminen oli yksi asia, joka pisti minut vuosi sitten liikkeelle ja myös antoi idean tämän blogin aloittamiseen. Sosiaalisesta mediasta on tullut aivan keskeinen ammattitaitoni kehittämisen välineeksi. Facebookissa uskonnon ja historian opettajat jakavat löytämiään materiaaleja ja ideoita. On alkanut tuntua, että kaikkihan jo käyttävät sähköisiä välineitä ja edistyksellisiä arviointmenetelmiä. Seuraan myös muutamia blogeja. Olen vähän kaivannut sitä, että sosiaalisessa mediassa kerrottaisiin myös niistä projekteja, jotka eivät niin hyvin onnistuneet. Jokainen on vuorollaan aloittelija ja kohtaa vastoinkäymisiä. Voi olla lannistavaa lukea kuvauksia aina täydellisistä opetuskokonaisuusista. Virkistävä poikkeus oli Suuren uskalluksen kirjoitus, jota suosittelen kaikille, jotka ovat tämän polun alkupäässä.

Toinen teksti, joka pani nyökyttelemään, oli Yksilöllisen opon Jonkin täytyy muuttua. Siinä pohditaan omakohtaisesti, miksi opettajan on niin vaikea muuttaa opetustaan. Kirjoittaja Antti Värtö kertoo lukeneensa artikkeleita opettajien muutosvastarinnasta. Itse olen törmännyt käsitteeseen performance gap, joka viittaa kuiluun sen välillä, miten opettaja haluaa opettaa ja luulee opettavansa, ja sen, miten hän opettaa. Tutkivan opettajuuden pitäisi auttaa tämän kuilun kiinni kuromiseen. Sitähän tässä voisi nyt yrittää tutkailla, pikku hiljaa, projekti kerrallaan.