Jostain syystä kuluneella viikolla Yle on taas tehnyt juttuja uskonnonopetuksesta. Itsenäisyyspäivän mellakoita selittämään pyydetty dosentti kosketteli pikaisesti myös uskonnonopetusta. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakin lausui katsomusopetuksen kehittämisestä elämänkatsomustiedon suuntaan (sen yleisen harhakäsityksen pohjalta, että et on katsomusten basaari), mihin kommenttia pyydettiin yhdestä moskeijasta ja tutkija Inkeri Rissaselta. Vähän itseä jo tuskastuttaa. Opetussuunnitelmatyö niin lukiossa kuin peruskoulussa tarvitsisi työrauhan, ne opetussuunnitelmat tehdään nykymallille, ja kaikkien etu on, jos ne tehdään mahdollisimman sopiviksi ja päteviksi juuri tähän tilanteeseen. Ymmärrän toki senkin, että tiedotusvälineiden tehtävä on pitää yhteiskunnallinen keskustelu käynnissä sen sijaan, että ne tukisivat joitain rakenteita. Uutisviikko tarjoaa kuitenkin oivan mahdollisuuden tarjoilla kaksi saman viikon aikana ajankohtaista julkaisua, joissa on tutkimuksen pohjalta pohdittu oman uskonnon opetusta.
Toissa päivänä väitteli Harriet Zilliacus tohtoriksi väitöskirjallaan Supporting Sutdents' Identity and Inclusion in Minority Religious and Secular Ethics Education. Siinä osoitetaan, että vähemmistöuskontojen opetuksessa on ongelmia, mutta niitä käsitellään suurin piirtein oikeissa mittasuhteissaan. Tutkimus tuo esiin sekä opettajia, jotka pitävät vahvaa uskonnollista identiteettiä joko itsestäänselvyytenä tai toivottavana asiana, että opettajia (voivat tietenkin olla samoja henkilöitä), jotka toimivat tärkeinä siltoina tai tulkkeina maahanmuuttajaoppilaiden kotikulttuurin ja koulukulttuurin välillä. Samoin kuullaan sekä oppilaita, jotka viihtyvät oman uskonnon opetuksessa, että oppilaita, jotka kokevat liian pienet ryhmät painostaviksi tai itsensä muuten ulkopuolisiksi vahvasti identiteettiä painottavassa opetuksessa.
Jos ajatellaan oman uskonnon opetuksen koko kuvaa ja oppilaan ääntä siinä, rinnalle voisi hyvin tuoda Inkeri Rissasen keväällä julkaistun väitöskirjan Negotiating Identity and Tradition in Single-faith Religious Education. Siinä on haastateltu yläaste- ja lukioikäisiä muslimioppilaita, joille oman uskonnon opetus on merkittävä signaali siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa tai koulussa saa olla muslimi. Tämä on erityisesti radikalisoitumiskeskustelussa aika tärkeä näkökulma.
Samaa sanoivat ne 8.- ja 9.-luokkalaiset muslimioppilaat, joita itse haastattelin talvella 2010. Tutkimuksen tuloksia voi lukea kahdesta eri artikkelista. Vuonna 2013 konferenssijulkaisussa ilmestyneessä artikkelissa pohdin sitä, millaisia kriittisen ajattelun taitoja islamin opetus vahvistaa. Totean siinä, että katsomusten väliselle dialogille on heikosti mahdollisuuksia nykyisellä mallilla. (Se on vähän kaventanut vaihtoehtoja myös parhaillaan käynnissä olevassa dialogiprojektissa. Toisaalta ei kaikissa kouluissa ole niin paljon vähemmistöuskontojen edustajia, että dialogia syntyisi noin vain.) Nykymalli kuitenkin suosii ja edistää katsomusten sisäistä dialogia, mikä puolestaan ei voi olla vaikuttamatta ehkäisevästi esimerkiksi radikalismiin, sillä keskustelutaito nimenomaan oman uskonnon argumenteilla paranee.
Kuluneella viikolla ilmestyi myös tuorein artikkelini British Journal of Religious Educationin nettisivuilla. Siinä pohdin oman uskonnon opetuksen vaikutusta nuorten uskonnollisuuteen ja totean, että vaikutusta luultavasti jonkin verran on, mutta kokonaisuus eli nuoren tarpeiden, kotitaustan ja tarjolla olevien vastausten yhteensopivuus todennäköisesti ratkaisee. Tutkijankutkaa poteva opettaja tuntee syvää tyytyväisyyttä saatuaan tällaisen vaativan julkaisuprojektin maaliin.
Mitä tulee siis tutkimustietoon uskonnonopetuksen mallin tarkastelijana, lisäisin tähän myös Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksen, joka tarkastelee monesta eri näkökulmasta eri katsomuksia integroivaa opetusta Kulosaaren yhteiskoulussa ja Eurooppalaisessa koulussa. Tutkijoina tässä ovat Saila Poulter, Vesa Åhs ja Jussi Ikkala. Tuloksia on tiedossa, ja ne tuovat toisen näkökulman keskittymällä tähän uudistamismalliin. Jos siis haluaa käyttää tutkimustietoa apuna mielipiteen muodostamiseen siitä, millainen malli olisi paras, tulokset on siis yhdistettävä tutkimuksiin, jotka tarkastelevat yksiuskontoista opetusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti