Edellisestä kirjoituksestani jäi itse asiassa puuttumaan huokaus, että vaikka populaarikulttuuria pitäisi hyödyntää uskonnonopetuksessa, siinä onkin melkoinen tehtävä, kun itse olen täysin ulkona nuorten elokuva-, musiikki- ja pelivirtauksista. En ole lukenut edes Harry Pottereita. Mutta tällä viikolla kävin kuusivuotiaan lapseni kanssa katsomassa Angry birds -elokuvan, ja siitä onkin heti sanottavaa.
Näin yleisenä arviona sanottakoon alkuun, että näkee kyllä, että asialla ovat olleet huipputekijät. Elokuvassa on vauhtia ja visuaalisuutta, ja pelien simppeliä perusasetelmaa linnut vastaan possut on rikastutettu luomalla enemmän maailmaa ja hahmoille luonteenpiirteitä sekä elämänhistoriaa. Paikoitellen vihaisuutta, kovapintaisuutta ja sotaisuutta ihannoidaan enemmän kuin kuusivuotiaalle katsojalle haluaisi tarjoilla. Pelin perustarinan vuoksi näitä teemoja luonnollisesti ei ole voitu välttää, ja niitä pehmennetäänkin ystävyyden teemoilla sekä suloisilla linnunpojilla. Päähenkilö Redinkin pitäisi olla vihainen, mutta se on enemmän tympääntynyt. Kaikesta tästä pyöreydestä tulee tunne, että elokuvassa pelataan kaksilla korteilla, yritetään tehdä päinvastaisia asioita. Erityisen hämmentävä on vihaisten lintujen uskonnollinen puoli eli myyttisen Mahti Kotkan hahmo.
Tästä eteenpäin ei kannata lukea, jos ei halua tietää elokuvan käänteistä tarkemmin. Mahti Kotka on lintujen keskuudessa myyttinen hahmo, sankari, perustaja ja suojelija. Häntä kuvataan kuitenkin paljon supersankarikuvastolla, eli tuloksena on niin erikoinen myyttisen sankarin ja sarjakuvasankarin yhdistelmä, että alkaa mietityttää, onko kyseessä uskonnon parodioiminen. Kun päähenkilöt vielä sitten possujen invaasion edetessä löytävät Mahti Kotkan, tämä osoittautuu plösähtäneeksi kerskuriksi, joka vieläpä kieltäytyy auttamasta. Lintuyhteisön autettua itseään, Mahti Kotka kuitenkin voittaa itsensä, lentää jälleen ja pelastaa munat - rimaa hipoen. Kun Red tiukkaa Kotkalta, miksi tämä tuli auttamaan vasta myöhemmin, Kotka vastaa, että hänen piti horjuttaa kaverusten uskoa Mahti Kotkaan, jotta nämä alkaisivat uskoa itseensä. Myytisyys siis vuorotellen puetaan ja riisutaan Mahti Kotkan yltä. Uskonnon tilalle tarjotaan individualistista uskoa itseen, mutta ei varsinaisesti elokuvan opetuksena. Mahti Kotkan ristiriitaisen käytöksen jälkeen katsojan on vaikea päätellä, oliko tämäkin lausahdus tarkoitettu vain omien kasvojen pelastamiseksi.
Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että tekijät ovat halunneet hullutella pyhillä asioilla Monty Pythonin tyyliin, mutta eivät ole ihan uskaltaneet. Sen sijaan he ovat pyöristelleet ja rakennelleet puolustuksia niin, että lopputulos on vähän hämmentävä. Monty Pythonhan kritisoi uskontoja ja niiden instituutioita varsin räävittömästi mutta samalla hauskasti. Vaikka itse sanoisin itseäni uskovaiseksi, pidän enemmän Monty Pythonista kuin Angry birds -elokuvan komiikasta. Toisaalta on myönnettävä, että lapsellemme ei vielä näytetä Monty Pythonia... Ehkä tässä onkin selitys Angry birds -elokuvan ristiriitaisuuteen. On isolla rahalla tehty elokuva yhtä aikaa aikuisille ja lapsille. Siitä voi ainakin antaa tunnustusta, ettei tässä ole seurattu samoja polkuja kuin kaikki muut samaa yrittävät - mikäli nyt minun elokuvatuntemuksellani voi sellaista arvioida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti