perjantai 1. heinäkuuta 2016

Konferenssiterveisiä: maailmanuskontoparadigma ja uskonto populaarikulttuurissa #EASR2016


Tutkijankutkaa poteva opettaja on päätellyt opintovapaavuottaan viimeiset kolme ja puoli päivää European Association for Study of Religions -järjestön konferenssissa Helsingissä. Ennen lomalle antautumista pureskelen täällä hieman sitä antia, joka suorimmin liittyy uskonnon opettamiseen.

Eräässä paneelissa keskusteltiin aktiivisesti nk. maailmanuskontoparadigmasta. Jokaiselle uskonnonopettajalle on varmasti tuttua, että vieraiden uskontojen opetuksen tuloksena oppilaat käsittävät ne staattisina ja yhtenäisinä kokonaisuuksina, joiden kannattajat ovat selvästi sitoutuneempia kuin "kristityt", "luterilaiset" tai "me". Tänä vuonna olen oppinut, että tämä on yhteydessä siihen, että opetuksessa vallitsee maailmanuskontoparadigma eli uskonnollinen elämä jäsennetään tiettyjen kokonaisuuksien alle. Tämä johtaa siihen, että niitä tarkastellaan jossain määrin kristinuskon lävitse olettamalla samantyyppistä organisoitumista, oppia pidetään ensisijaisena ja jossain määrin yhdenmukaisena, ja syrjään jää eletyn uskonnon moninaisuus sekä kaikki sellainen uskonnollisuus, joka ei kuulu näihin maailmanuskonnoiksi luokiteltaviin uskontoihin.

Paneelissa siis keskusteltiin siitä, mitä tilalle. Monet olivat sitä mieltä, että maailmanuskonnoista on kuitenkin opetettava jotain. Irene Dietzel ehdotti tilalle kultuurista jaottelua mm. animismeihin ja totemismeihin, mistä kuitenkin huomautettiin, että se on vain toinen yksinkertaistus vanhan tilalle. Itse olen sitä mieltä, että maailmanuskonnot eivät ole helposti korvattavissa. Temaattinen lähestyminen voisi lieventää maailmanuskontoparadigmaa opetuksessa, mutta toisaalta se saattaisi johtaa entistä pahempiin yleistyksiin tyyliin "buddhalaiset ajattelevat kuolemasta näin". Olen pyrkinyt erilaisella materiaalilla ja harjoituksilla horjuttamaan steretypioita, joita vieraiden uskontojen opetus helposti luo, mutta en ole aivan varma tuloksista.

Sissel Undheim puhui paneelissa siitä, että nuoret saattavat tietää nk. kuolleista uskonnoista kuten kreikkalaisesta mytologiasta yllättävän paljon populaarikulttuurin kautta. Harry Potterissa on kuulemma mytologisia aineksia, samoin elokuvissa, peleissä ja monissa muissa nuorille suunnatuissa materiaaleissa. Tätä innostusta pitäisi päästä jotenkin hyödyntämään, mutta maailmanuskontoparadigman vallitessa sille ei juuri ole tilaa.

Undheimin esitys sai minut pohtimaan opetussuunnitelmaan liittyvää kysymystä, jota olen pähkäillyt tässä vuoden mittaan. Vuoden kuluttua vuosiluokalta 7 lähtien käyttöön otettava opetussuunnitelma nimittäin määrää yhdeksi uskonnonopetuksen sisällöksi uskonnot populaarikulttuurissa. Olen koettanut käsittää, mitä se merkitsee ja millaista osaamista sillä tavoitellaan. Onko tarkoitus, että oppilas osaa luetella joitain populaarikulttuurin tuotteita, joissa on jotain uskonollista? Onko väliä, mitä nämä olisivat? Mihin hän tarvitsee tätä taitoa? Vai pitäisikö oppilaissa kasvattaa taitoa tunnistaa ja analysoida uskonnollisia piirteitä populaarikulttuurissa? Miksi? Tällainen taito edellyttää varsin laajaa osaamista - nimenomaan mytologiassa ja erilaisissa underground-uskomuksissa. Kuinka laajasti uskonnonopetuksessa pitäisi käsitellä illuminati-uskomuksia tai Kabbalaa? Vai onko kyseessä enemmänkin ajatus siitä, että oppilaita houkutellaan kiinnostumaan uskonnosta osoittamalla, että sitä on kaikkialla populaarikulttuurissa? Sellaisessa minua vähän pelottaa vaara, että opettaja on sormi pystyssä selittämässä, että tässäkin on muuten uskontoa, vaikka ette sitä tajua. Oppilaita kiinnostaa joku asia sen salaperäisyyden takia ja sitten se latistetaan koulun oppiaineeksi.

Keskustelussa tuotiin esiin innon tappamisen riski, mutta toisesta näkökulmasta, ja mielestäni hyvin aiheellisesti. Jos opetuksessa aletaan käsitellä mytologisia elementtejä Da Vinci -koodissa tai Lego Ninjagossa, joudutaan luultavasti purkamaan myyttejä. Jouduttaisiin sanomaan, että ei se nyt ihan näin mene. (Ja tietysti opettaja joutuisi etsimään valtavasti uutta tietoa ja arvioimaan sitä kriittisesti.)

Samalla kuitenkin aloin jotenkin ymmärtää toisella tavalla tuota opetussuunnitelman kohtaa, joka on siellä todennäköisesti työryhmän uskontotieteilijöiden vaikutuksesta. Oli miten oli, uskonnolliset elementit populaarikulttuurissa edustavat juuri sitä maailmanuskontojen ulkopuolista uskonnollisuutta. Tilanteessa, jossa ei käydä paljon kirkossa mutta kulutetaan nuorisolle suunnattuja mediatuotteita sitäkin enemmän, nämä asiat voivat olla keskeisempiä kuin kristinusko tai islam nuorille. Niitä ei pitäisi ainakaan siksi syrjäyttää, ettei siihen ole aikaa tai että ne eivät kuulu maailmanuskontoihin - ainakaan periaatteessa ei pitäisi. Itse olen sitoutunut edistämään opetuksella dialogia oikeiden ihmisten erilaisten katsomusten välillä, joten tarvitsen aikaa dialogitaitojen harjoittelulle ja riittävien tietojen jakamiselle niistä maailmanuskonnoista, jotka vaikuttavat pääkaupunkiseudulla. Paneelia seuranneessa keskustelussa kuitekin huomautettiin, että populaarikulttuurin mytologiat voivat hyvin olla huomisen elettyä uskonnollisuutta. Voi olla, että samaistuminen fiktion sisältämiin uskonnollisiin maailmoihin on marginaalinen ilmiö, mutta olkien kohauttelu ei sitä ainakaan poista maailmasta.

Tällaisin aattein tutkijankutkaa poteva opettaja siirtyy nyt kesälaitumille ja palaa toivottavasti uusin voimin jälleen elokuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti