Tositoimiin?

Uuden vuoden kunniaksi nyt on aika esitellä projekti, johon olen ainakin kerran vihjannut aikaisemmin. Espoon kaupungin kieli- ja kulttuuriryhmien opetus on saanut EU:n kotiuttamisrahastolta rahoitusta hankkeelleen nimeltä Agora - monikielisyys ja eri katsomukset näkyviksi koulussa. Hanke koostuu kolmesta osahankkeesta, joista minä vedän kolmatta nimeltään Katsomusdialogin portaat.

Rahoitus on tarkoitettu henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Hakemuksessa piti myös selvittää, miten hankkeessa saatua osaamista levitetään laajemmalle. Katsomusdialodin portaat -osahankkeessa tarkoitus on kouluttautua tutkivan opettajuuden avulla ja laatia samalla kenen tahansa opettajan käytettäväksi sopivaa materiaalia, joka auttaa katsomusten välisen dialogin mahdollistamista ja tukemista oppilaiden välillä.

Itselläni on melko vähän kokemusta katsomusten välisestä dialogista. Olen järjestänyt yhden uskontodialogitilaisuuden opettajien täydennyskoulutuksena, lisäksi olemme oman uskonnon opettajien kanssan järjestäneet koulutustilaisuuden eri uskontojen juhlaperinteistä ja niiden muistamisesta koulussa. Jonkin verran vuoropuhelua käydään tietenkin oman uskonnon opettajien ja meidän konsultoivien opettajien kesken. Jutellaan ruuasta, paastosta, juhlista, suhtautumisesta pyhään, sopivasta ja sopimattomasta opetuksessa.

Aihepiiri kuitenkin kiinnostaa, eikä vähiten siksi, että valmentaminen kohtaamiseen tuntuu juuri näinä aikoina kaikkein polttavimman tärkeimmältä tehtävältä uskonnonopetuksessa. Olen aikaisemmissa projekteissani lukenut ja omassakin aineistossani huomannut, että nuoret tuppaavat välttelemään keskustelua uskonnosta. Osin kyse on siitä, ettei haluta käsitellä ristiriitoja, vaan jätetään mieluummin tunteita herättävät asiat sikseen. Toisaalta arvelen, että uskonnottomiksi itsensä kokevat nuoret katsovat, että heillä ei ole mitään sanottavaa, koska heillä ei ole uskontoa. He voivat vain kysyä, jolloin kyse ei ole dialogista, vuoropuhelusta. Dialogitaidoista olen lukenut vähän, ja kohta pitäisi paneutua lisää kirjallisuuteen.

Hankkeemme sisältö ansaitsee ja tarvitsee ihan oman kirjoituksensa, mutta nyt keskityn vain tutkijuuden ja opettajuuden (ja perhe-elämän) yhteensovittamiseen. Minulla on päiväkoti-ikäinen lapsi, joten nyt kun joululoma on ohi, olen vähän ihmeissäni, milloin luen kirjat, joita olen kantanut yliopiston kirjastosta kotiin. Hankkeessa on se hieno puoli, että Katsomusdialogia edistävää toimintaa suunnitteleva ryhmä voi pitää kolme palkallista työpajapäivää. Kädenojennus on merkittävä, mutta riittääkö se sittenkään toimintamallien kehittämiseen lähes tyhjästä? Entä millä ajalla analysoin aineiston, jota vielä pitäisi kerätä laajalti ja monenlaista, jotta voisin kirjoittaa hankkeeseen liittyviä tieteellisesti vakavasti otettavia artikkeleita? Olen vielä ilmoittautunut pitämään hankkeeseen liittyvästä tutkimusprojektista alustuksen Ainedidaktiikan symposiumissa 14.2. Nyt mietityttää, onko minulla mitään hedelmällistä sanottavaa vielä silloin - aikaahan on enää reilu kuukausi.

Se on selvää, että joku projekti tässä olisi joka tapauksessa menossa. Edellinen tutkimushanke, jossa haastattelin muslimioppilaita islamin opetuksen vaikutuksista, on puristettu kuivun. Uskonnonopetuksen tunnustuksellisuus on ollut toinen aihe, jota olen pohtinut, mutta ilman lajaa aineiston keruuta en pysty käsittelemään sitä kuin teoreettisesti, ja teoria-artikkeli aiheesta on valmistumassa. Olisikohan kuitenkin ollut parempi aloittaa oman työn tutkiminen jostain pienemmästä? Toimintatutkimuksen periaatteiden mukaan tässä pitäisi ensin hankkia tietoa tilanteesta, jonka perusteella sitten räätälöitäisiin toimintaa, jonka jälkeen taas kerättäisiin aineistoa... Onkohan minun realistista edes kuvitella kerääväni materiaalia muualta kuin omasta koulustani? Hienoa tietenkin olisi, jos joku tai jotkut työryhmän jäsenistä (johon työryhmään vielä mahtuisi mukaan monta opettajaa)  haluaisi tehdä itsekin tutkimusta tai vaikka opinnäytettä. Yhdessä tutkimisesta tai edes tieteellisen artikkelin kirjoittamisesta yhdessä minulla ei ole vielä kokemusta, mutta olisin siitä kyllä hyvin kiinnostunut. Yksi mahdollisuus tietenkin on dokumentoida paljon ja analysoida sitten pikku hiljaa... jos vain saa huoltajille menevät tutkimuslupapyyntökirjeet takaisin kymmeniltä lapsilta ja nuorilta. Itse kehittämishankkeella on puolitoista vuotta aikaa 1.1.2014 lähtien. Tutkimusraportteja voin varmasti kirjoitella myöhemminkin.

Tutkimishimoni on siis tosi paikan edessä ja joudun lähikuukausina tekemään paljon ratkaisuja sen suhteen, mihin luulen aikani ja tarmoni riittävän ja mitä voin pyytää tai odottaa muilta ihmisiltä. Uskon kuitenkin, että itse hanke tulee olemaan mielenkiintoinen ja hyödyllinen, vaikka siitä varmasti ei koskaan tule mitään KiVa koulu -hankkeen vertaista lähes joka koulun toimintamallia. Uskontojen välisiä kouluille suunnattuja hankkeita kyllä on, esimerkiksi Monikulttuurinen juhlavuosi. Suuntaamalla katseemme myös uskonnottomiin katsomuksiin otamme uudenlaisen haasteen, joka voi toisaalta viedä myös yllättäviin suuntiin. Mutta mistä sen tietää, jos tämä vaikka poikisi yllättäviäkin yhteyksiä kiinnostaviin tahoihin kansainvälisestikin - ja ennen kaikkea jos katsomuksia koskeva keskustelu todella tulisi vähän yleisemmäksi kouluissa.