Ääripään älähdys

Viime aikoina on aina välillä käynyt niin kuin entiselle koiralle eli on tehnyt mieli älähtää. Kyseinen sananlasku antaa toki ymmärtää, että ei kannattaisi älähtää, jottei tulisi paljastaneeksi olleensa arvostelun kohde. Vaikka voisikin kiistää olevansa kritiikon kohde, tunnen, että se on ollut epäoikeudenmukaista ja haluan korjata sitä.

Kyse on etupäässä parista kannanotosta, joissa valitellaan maahanmuuttokeskustelun kärjistymistä ja keskitien argumenttien puuttumista. Olen itsekin puhunut tässä taannoin ääripäiden välillä välittämisen tärkeydestä. Parissa kuukaudessa on kuitenkin tapahtunut paljon ja keskustelun painopiste on muuttunut. Rasistisen vihapuheen tai hysteerisesti maahanmuuttoa vastustavan pelkopuheen vastapooliksi sellaisen puheen, jossa noita puhujia pilkataan vihapuheen tyyppisellä aggressiivisella kielellä. Siksi minua jollain tavalla loukkaa se, että vastapooliksi asetetaan esimerkiksi ne, jotka sanovat rasisteja rasisteiksi, kuten tehtiin Pohjolan Sanomissa, tai se, että toivotetaan maahanmuuttajat tervetulleiksi, kuten Suomen Kuvalehden Näkökulmassa. Näissä kirjoituksissa oli lisäksi muunkinlaisia näkökulmia, eli ne kieltämättä edustavat sitä tervetullutta ääripäiden välissä olevaa kirjoittelua. Haluan kuitenkin vähän puida noita heittoja.

Tässä on varmaan käynyt vähän niin, että viestintä on - niin kuin tavallisesti käy - epäonnistunut. Tarkoitan sitä, että kun humaaneja näkökulmia puolustava kansanosa vastaa maahanmuuttopelkoisten väittämiin, syntyy sellainen käsitys, että mitään ongelmia ei nähtäisi. Hyvä esimerkki on Finland says welcome -tapahtuma viime viikonloppuna. Tarkoitus oli varmasti järjestää jotain positiivista tähän synkkien uutisten aikaan sekä - huomatkaa! - ketään vastaan suuntautumaton tapahtuma. En kuitenkaan ihmettelisi, jos se näytti maahanmuuttopelkoisten ihmisten silmissä siltä, että sinisilmäinen suvaitsevaisto kuvittelee, että monikulttuurisuus on loppumaton sunnuntaipiknik, joten lisää ihmisiä kannattaa oikein houkutella tänne. Kun koko ajan ei haluta synkistellä ja syyllistää, jää sanomatta se, että vieraanvaraisuuden korostaminen liittyy tähän tilanteeseen, jossa ihmisten eläminen kodeissaan on tullut mahdottomaksi, minkä jälkeen he ovat saaneet osakseen jo liikaa tylyä kohtelua. Emme pidä sitä inhimillisenä. Totta kai olisi parempi, jos kaikki voisivat elää omissa kodeissaan.

Rasistiksi syyttämisestä sen sijaan on tullut aivan hirvittävä loukkaus. Ihmeellistä on se, että se loukkaa myös niitä, jotka ovat suorastaan ylpeitä rasistisista mielipiteistään. En tiedä, olisiko parempi sanoa "tuo ajattelu on rasistista" kuin että "nyt olet rasisisti". Silloin ainakin yrittäisi viestittää, että vaikka toisella on joitain kyseenalaisia ajatuksia, hänellä voi silti monia hyviä ominaisuuksia, esimerkiksi hyvä vanhempi, tehokas työntekijä tai säästäväinen taloudenpitäjä, mitä kukakin nyt arvostaa. En oikeastaan tosin usko, että siitä olisi apua, sillä toisen loukkaamiseen ei oikeastaan tarvitse käyttää edes sanaa "rasistinen". Silti olen sitä mieltä, että rasismista pitäisi puhua. Rasismia pitää sanoa rasismiksi juuri nyt, kun rasistinen puhe tuntuu muuttuvan normaaliksi.

On varmaan niin, että moni ihminen vaalii itsestään suvaitsevaista käsitystä. Sillä vain voi olla niin monia ulottuvuuksia, joista sitten joku on sokea kohta. (Esimerkiksi voisi pohtia tapausta, jossa ihminen ilmoittaa suvaitsevansa kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta.) Esimerkiksi usein kuulee, että ihminen perustelee, ettei hän voi olla rasisti, koska hänellä on monia ulkomaalaistaustaisia ystäviä. Ilman muuta silloinkin voi olla rasisti. Ihminen hyväksyy ystävänsä - eihän siinä ole mitään erikoista. Samalla ihminen voi aivan hyvin ylläpitää mielessään johonkin toiseen kansallisuuteen liittyviä ennakkoluuloja tai yleistyksiä. Itse asiassa varmasti jokaisella on ihmisryhmiin liittyviä ennakkoluuloja tai yleistäviä ajattelutapoja. Ero onkin siinä, tiedostaako ja tunnustaako ne.

Sosiaalisessa mediassa on erityisesti viime aikoina kiertänyt hellyyttäviä kuvia erivärisistä lapsista tekstillä, jossa väitetään, että kukaan ei synny rasistiksi, vaan viha opitaan. En usko siihen. Lasten kanssa on ihan sama juttu. Jos erivärisen lapsen kanssa leikit sujuvat, ei ole mitään ongelmaa. Jos leikit eivät suju, lapsikin laittaa sen helposti toisen kielen tai pahimmillaan ihonvärin syyksi. Aikuinen yleistää joskus yhdestä, helposti kahdesta ja kolmesta tapauksesta jo todennäköisesti. Ehkä yleistykset ovat meille välttämätön keino luoda järjestystä maailmaan. Siksi rasismi voitetaan vain, jos tämä tiedostetaan ja sitä vastaan tietoisesti taistellaan. Ennakkoluulonsa voi jättää sanomatta ääneen ja pyrkiä kohtelemaan kaikkia samalla tavalla.

Vihapuhe ahdistaa ihan kamalasti. Sitä - eri tasoisena - suolletaan nykyään sekä nimimerkkien suojista että reteästi omalla nimellä. Ja kuten sanottu, kumpikin ääripää syyllistyy siihen, joskin maahanmuuttomyönteinen puoli kyllä vähemmän. Sen suurin ongelma on, että se luo uhkakuvia, jotka levittävät tunnetta, että olemme jotenkin uhattuna. Osa varmaan viestitää ihan aidosta pelosta ja huolestuneisuudestaan, mutta surullista on, että jotenkin näitä ei tunnu tavoittavan kaikki se viestintä, joka tosiasioilla koettaa vähentää niitä - usein kansallisuuksiin liittyviin yleistyksiin perustuvia eli rasistisia - pelkoja. Itsensä on niin helppo ympäröidä äänillä, jotka vahvistavat pelkoja tosiasioiden sijaan. Osa peloista on tietenkin muunlaisia. Ennen minullakin oli tapana naureskella sille, että maahanmuuttajien vika on sekä se, että he elävät sosiaalituilla, että se, että he tekevät töitä. Nyttemmin olen alkanut ymmärtää, että kyse on vain saman kolikon kahdesta puolesta. Maahanmuuttajatulva ymmärrettävästi näyttää lisäävän kilpailua niukkuudesta, oli kyse sitten työtilaisuuksista tai tukirahoista.

Kolmas minua ärsyttävä strategia arvostella suvaitsevaistoa on syyttäminen sinisilmäisyydestä. Se taas liittyy laajempi kysymys hyvän tekemisen dilemmoista. Ehkäpä palaan asiaan myöhemmin tai sitten jätän asian fiksummille.