maanantai 10. maaliskuuta 2014

Jaa jotain -päivä 2014 osa 2

Tämänpäiväinen jaettava materiaalini liittyy uskontoon. 

Tämä on harjoitus, jota olen käyttänyt joskus 7. luokan historiassa, joskaan en kovin usein. Harjoitus on etäistä sukua Bafabafabafa-simulaatiolle. Tarvikkeeksi tarvitaan keltaista, punaista, valkoista ja sinistä paperia leikattuna pieniksi paloiksi. Niitä kutsutaan harjoituksessa "arvopaloiksi". Ne edustavat ihan mitä tahansa, mitä ihminen voi omistaa ja tarjota toisille, ruokaa, vaatetta, esineitä, kenties myös aineetonta pääomaa kuten taitoja. Oppilaat jaetaan neljään ryhmään. Kukin ryhmä saa omat ohjeet sekä satunnaisen valikoiman arvopaloja. Sen jälkeen he saavat vapaasti toimia keskenään noudattaen ryhmänsä saamia ohjeita, toisiin kulttuureihin kuuluvia pitää kuitenkin kohdata. Lopuksi keskustellaan siitä, millaisia tilanteita syntyi ja miksi, sekä siitä, mihin tosielämän tilanteisiin harjoitus liittyy.

Kulttuuri A

Suhde muihin:
Pyritte hyötymään toisista, mutta säilytätte ystävällisen ilmeen. Ette huuda ettekä ole väkivaltaisia.

Näkemys arvopaloista:
Kaikki käyvät, mutta keltaiset ovat arvokkaimpia ja punaiset vähiten arvokkaita.

Kulttuuri B

Suhde muihin:
Olette vieraanvaraisia. Ette halua, että muut kärsivät asioista, jotka teidän mielestänne ovat pahoja.

Näkemys arvopaloista:
Valkoiset ovat saastaisia, mutta muut käyvät.  Jokaisella kunnon ihmisellä on yksi keltainen pala.

Kulttuuri C

Suhde muihin:
Olette vieraanvaraisia. Haluatte antaa muille sellaista, mitä itse arvostatte.

Näkemys arvopaloista:
Siniset tuovat häpeää sille, joka niitä pitää julkisesti kädessään. Sen sijaan valkoiset tuovat kunniaa.

Kulttuuri D

Suhde muihin:
Olette kohteliaita muille.  Pidätte tärkeimpänä sitä, että saatte noudattaa omia näkemyksiänne.

Näkemys arvopaloista:

Siniset ovat pyhiä. Punainen on huono enne.
Creative Commons -käyttölupa
Arvopalat-harjoitus, jonka tekijä on Anuleena Kimanen, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti