Lähtökohdat
Kehittäessäni tätä työskentelyä minulla oli erinäisiä johtotähtiä. 1.) Tehokasta oppimista ei ole se, että asioita opetellaan ulkoa ja oksennetaan koepaperille, vaan tietoja pitäisi oppia soveltamaan. Kokeet eivät välttämättä mittaa tätä. - Laadin siis Raamattu-kokonaisuuden, jossa oppilaat tekevät yhteenvetoja ja pohtivat erilaisia tulkintoja tietyistä teksteistä. Erillistä koetta ei tule. 2.) Ryhmänhallinta lähtee oikeiden työtapojen valinnasta. - Kyseinen ryhmä ei oikein jaksa opettajajohtoista työskentelyä. Sen sijaan ryhmätöistä on joitain hyviä kokemuksia.
Jos nämä kaksi ensimmäistä lähtökohtaa ovat iskostuneet päähäni opettajankoulutuksesta ja ties mistä ammattilehdistä sekä täydennyskoulutuksista, eli ovat aika perusasioita, kolmatta joutuu perustelemaan vähän enemmän. 3.) Ysiluokan Raamattu-kurssin tavoitteena mielestäni pitää olla "aikuinen" suhde Raamattuun, eli keskiössä täytyy olla erilaisten tulkintojen. - Joka kirjaryhmän kohdalla sovelletaan vähintään kahta eri tulkintatapaa. Jotta oppilaat ymmärtäisivät vielä paremmin, että kyse ei ole kristillisten oppien pänttäämisestä ja omaksumisesta, heitä rohkaistaan myös pohtimaan uskonnottomia lähestymistapoja Raamatun teksteihin. Tulkintoja myös yritetään tarkastella kriittisesti, eli yritetään seurata kriittisen uskonnonopetuksen mallia à la Andrew Wright. Myönnetään, että tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa on vaarana, että osa oppilaista kokee liian paljon riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta. Joku tie tähän on kuitenkin pakko löytää, sillä muuten minun ainakin olisi vaikea perustella, miksi ysiluokkalaisten pitäisi vielä opiskella Raamatun kertomuksia vain niiden itsensä vuoksi.
Vielä yksi asiaan liittyvä, pedagogisessa keskustelussa ajankohtainen teema on 4.) opettajien yhteistyö. Kokeilemme ja kehitämme tätä yhdessä työtoverin kanssa yhtä aikaa useammalla ryhmällä. Kollega ei varmasti loukkaannu siitä, että kerron työskentelyn olevan tässä vaiheessa pääasiassa minun käsialaani. Olen kuitenkin iloinen siitä, että voimme yhdessä kerätä kokemuksia ja kehittää sitä.
Kuulostaako hienolta? Vaikutanko siltä, että kehuskelen täydellisyydelläni? No, ei se niin täydellisesti mennyt.
Käytäntö
Alun perin kysyin oppilailta osallistamisen (ja sitouttamisen) hengessä, haluaisivatko he Raamattu-osuudesta kokeen vai kirjallisen työn. Olin siis oikeasti valmis järjestämään kumman vain, en sitten vain arvioisi tunneilla tehtyjä Raamattu-tehtäviä. Jouduin aika voimakkaasti puolustamaan kokeetonta vaihtoehtoa: ei paineita onnistua yhtenä tiettynä tuntina, ei tuntikausien lukemista kotona, ei ulkoa opettelua. Lopulta äänestettiin (ihan liian usein puhutaan, että pitäisi kysyä oppilaiden mielipidettä, ihan kuin niillä olisi vain yksi mielipide) ja tulos oli niukasti portfolion puolesta. Kun jaoin portfoliosuunnitelman, tyrmistys ja vastarinta oli vielä suurempi.
Idea on, että teemme lähes joka tunti jotain yhteistä elämyksellistä, josta sitten vähän keskustellaan, minkä jälkeen oppilaat tekevät tehtäviä. Työskentely on monilla hidasta, toiset taas varmistavat opettajalta joka sanan, jonka kirjoittavat. Yritän ohjata kysymyksillä ja ohjaamalla huomiota avainsanoihin, mutta jos en suostu sanelemaan vastauksia, vaan ehdotan hyppäämään yli liian vaikeista kysymyksistä, oppilaat suuttuvat.
Lisäksi yksi oppilas jo antoi ymmärtää, että muut ovat kopioineet hänen tekstiään. Kopiointi tuleekin olemaan vaikea pala arvioinnissa. Jos jotkut ovat pohtineet kysymyksiä yhdessä, totta kai heillä on samankaltaiset vastaukset. On mahdoton erottaa tällaiset tapaukset suoranaisesta hyväksikäytöstä. Onko tämä nyt sitä tietojen soveltamista ja laadukkaampaa oppimista?
Miten se olisi tehty Stringerin oppien mukaan?
Tarkkaan ottaen Stringerin kirjassa vaaditaan toimintatutkimukselta aikamoista panostusta (kirjallisuuteen perehtymistä, monipuolista ja pitkäaikaista aineiston keruuta, mm. 20 minuutin haastattelut ovat aivan liian pinnallisia jne.), mutta sovellan nyt tässä vähän osallistamisajatuksia, joita korostettiin kirjan alkupuolen esimerkeissä.
Ensinnäkin olisi tarvittu tarkempaa analyysia, minkälaiset työtavat toimivat tällä ryhmällä. Oppilaita olisi voinut myös osallistaa opetuksen sisältöihin. Niin no, kuvitelkaapa itsenne kysymässä normaaleilta 15-vuotiailta "Mitä haluaisitte oppia Raamatusta?" Mutta ehkäpä riittävällä vatvomisella ja aivoriihityöskentelyllä olisi sieltäkin tullut joitain merkityksellisiä kysymyksiä, joita olisi voinut leipoa projektiin. Lisäksi oppilaita olisi pitänyt osallistaa tutkimusprosessiin. Näin olisi ainakin päästy keskustelemaan siitä, miten määrittää, kummalla tavalla opitaan paremmin.
Tällaisesta "tutkimuksesta" ei toki kirjoiteta tieteellisiä artikkeleita, vaan tässä muodossaan kyse on yhdestä tavasta tehdä pedagogisia ratkaisuja. Sen sijaan muutama tämäntyyppinen projekti voisi jo antaa aineistoa täydennyskoulutukseen tai ammattilehden artikkeliin. Onkohan siinä
se valinta, joka pitäisi tehdä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti