Tämä on hotellin kirjasto, oleskelutila siis.
Täällä oli koolla opettajakouluttajia, tutkijoita, kirkkojen kasvatustyövastaavia ja joitain opettajiakin otsikolla Religion in education in secular Europe? Koska hollantilaiset isännöivät ja olivat aika paljon äänessä, paljon puhuttiin uskonnollisista yksityiskouluista, jotka tosin täällä ovat osanottajien mielestä menettäneet uskonnollista luonnettaan. Sekulaarin Euroopan ääni oli melko vaimea, mutta monia kiintoisia keskusteluja käytiin.
Haluan kuitenkin erityisesti mutustella tässä Rebecca Nyen esitelmää, jossa hän kertoi cambridgeläisessä alakoulussa tekemästään tutkimuksesta. Hän oli havainnoinut uskonnontunteja siellä ja todennut opetuksen tavanomaista tasokkaammaksi, oppilaatkin tuntuivat viihtyvän. Haastatteluissa kävi kuitenkin ilmi, että uskonnontunnit olivat aivan häntäpäässä, kun oppilaat listasivat mieluisimmat ja epämieluisimmat koulun aktiviteetit. Vähemmän innostivat vain kirkkovierailut ja päivänavaukset. Nye pohdiskeli, että syynä tähän voisi olla ristiriita uskonnonopetuksen lupauksen ja todellisuuden välillä. Käsiteltävänä on asioita, joissa olisi tarkoitus kuunnella ja osallistaa oppilasta, mutta opettaja puhuukin aika paljon, vain aktiivisimmat ja äänekkäimmät saavat äänensä kuuluville, kiinnostavilta vaikuttavat tarinat ovatkin esillä vain tietyn sanoman vuoksi...
Kuulostaa aika lamaannuttavalta. Opettajat pitävät kivoja tunteja, mutta silti oppilaat ovat tyytymättömiä. En ole ihan varma, onko Rebecca Nyen tulkinta täsmälleen oikea, mutta se on kiinnostava avaus. Me uskonnonopettajat pyrimme kovasti keksimään tapoja innostaa oppilaita ja luomaan avointa ilmapiiriä. Kaikki tuntuu kuitenkin törmäävän siihen, että asenteet ja ennakko-oletukset ovat niin negatiivisia. Ajattelemme, että ongelma joskus hälvene lisäämällä tietoisuutta uskonnonopetuksesta nykypäivänä ja omista tavoitteistamme. Mutta mitä jos vika onkin jossain muualla? Tutkituista oppilaista nuorimmat olivat 5-vuotiaita, joilla ei luulisi olevan tiukkoja ennakkoluuloja mistään kouluaineista. En tiedä, mutta ei varmaan haittaisi, jos asiaa yrittäisi aktiivisesti selvittää. Ehkä kannattaa vielä korostaa, että tylsäksi ja turhaksi oppiaine koetaan siis myös Britanniassa (tämän tutkimuksen mukaan) ja Ruotsissa (von Bömssenin tutkimus), vaikka kummassakaan ei anneta oman uskonnon opetusta, eli oppilailla ei pitäisi olla pienintäkään pelkoa uskonnon tuputtamisesta.
Kyllä 5-vuotiaillakin voi olla ennakkoluuloja, jos kotona esimerkiksi suhtaudutaan uskonnonopetukseen nurjasti. Ohi taitavat olla pyhäkoulujen ajat...
VastaaPoistaVähän hämäräksi tuossa jäi, oliko Nyen mielestä siis opetus yhtä aikaa tavanomaista tasokkaampaa, mutta kuitenkin liian opettajajohtoista ja propagandahakuista vai mitä hänen tulkintansa oikein tarkoitti?
On varmaan syytä lisätä, että Rebecca Nye luonnehti alakoulujen uskonnonopetusta aika huonoksi yleisesti ottaen. Opettajat eivät saa siihen kunnon koulutusta, mistä seuraa, että he ovat epävarmoja ja delegoivat opetuksen mielellään esimerkiksi vierailijoille. Näillä opettajilla oli kuitenkin intoa, mutta jostain syystä se ei sitten riittänyt. Jos nyt vielä tulkitsen lisää, oppilaat ehkä odottivat, että uskonto olisi luovempaa, vähän kuin taidekasvatus. Lisäksi Nye siis painotti kuulluksi tulemista ja mahdollisuutta osallistua. Hänellä tietenkin saattaa olla omia lähtökohtia ja ideaaleja, jotka vaikuttavat tähän tulkintaa.
PoistaMitä asenteisiin tulee, eikö ole vähän vainoharhaista ajatella, että kaikki oppilaiden negatiivisuus johtuu kodin asenteista? Eivätköhän useimmat vanhemmat pyri siihen, että koulunsa aloittavat olisivat innostuneita koulusta.