Yhdeksäsluokkalaisten asenteita ja oppimistuloksia on nyt tutkittu, ja tulokset huolestuttavat. Kiinnostavasti tutkimusjakso vastaa melko tarkasti oman opettajanurani kestoa. Omakin olo on, että rimaa on pitänyt viime vuosina laskea, joskaan asenteissa en ole itse havainnut muutosta huonompaan. Helsingin Sanomien uutisessa opetusministeri peräänkuuluttaa lääkkeeksi tieto- ja viestintätekniikan rohkeampaa käyttöä.
Niin. Nopeatempoisiin peleihin ja televisio-ohjelmiin tottuneiden nuorten ei kannata odottaa innostuvan vanhoista videoista tai lyijykynästä ja ruutupaperista. Mutta mitenkähän tämän nyt muotoilisi niin, ettei menettäisi kasvojaan, vaikka kirjoittaa omalla nimellään... Jos vaikka näin: Onkohan vielä täysin ymmärretty, millaisia pedagogisia haasteita tietotekniikka oppimisympäristönä asettaa? Aloittamatta nyt tässä nyt mitään valitusvirttä koulujen laitteistoista ja niiden riittävyydestä haluaisin vähän pohdiskella muutamia näkökohtia.
Peruutan ihan oppimiskäsitykseen asti. Minut, kuten oletettavasti muutkin opettajat on koulutettu ajattelemaan, että oppimiselle paras tilanne on sellainen, jossa luokassa syntyy hyvä pöhinä. Oppilaat innostuvat jostain toiminnasta ja samalla työstävät asiaa. Itse pidän draamasta ja kaikenlaisesta mielikuvituksen käytöstä, mutta peleistä ja keskusteluistakin voi syntyä pöhinää. Minulla ja varmaan muillakin on silti niin fiksuja oppilaita, että pelkkään pöhinään ei voi tyytyä. Aina joku kysyy: "Mitä me niinku opitaan tästä?" On siis koottava syntyneet ajatukset, nimettävä ja selitettävä. Se merkitsee usein sitä tylsää opettajajohtoisuutta ainakin jossain vaiheessa.
On myös niin, että hyvän pöhinän järjestäminen vie aikaa. Olen usein kokenut, että ehdin opettaa oppilailleni vähemmän yksityiskohtia kuin jotkut muut. Koulutukseni vuoksi olen sanonut itselleni, että ehkä oppilailleni jää kuitenkin paremmin mieleen jotain. Mutta mistä sen voi tietää? Oppimisen mittaaminen voisi sisältää niin monia ulottuvuuksia: laaajuus vs. syvyys, ajattelun taidot kuten syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen sekä käsitteiden sovellus, muistamisen kesto (mitä peruskoulusta muistetaan esim. parikymppisenä?), asenteet... Alkuperäinen tutkimus mittasi näistä oikeastaan ajattelutaitoja tutkiessaan päättelyä ja tekstin ymmärtämistä.
Verkko-opetus on yksi keino järjestää hyvää pöhinää tunneille. Meillä Espoossa otettiin vuosi sitten käyttöön sähköinen oppimisympäristö Fronter entisen Opitin tilalle. Meillä oli siitä hyvät kouluttajat käyttöönottokoulutuksessa, että he koko ajan antoivat esimerkkejä siitä miten ominaisuuksia voisi hyödyntää. Tämä innosti kokeilemaan kasin kirkkotiedon kurssia, joka tapahtuisi kokonaan internetissä ilman oppikirjaa. Kävin vielä syventävän kurssin, jolla sain sekä teknisiä että pedagogisia vinkkejä ja erityisesti aikaa rakennella kokonaisuutta, vaikka menihän siihen vähän kesälomaakin.
No sitten kävi niin, että erinäisistä syistä meillä ei ollutkaan tietokoneluokkaa käytössä ensimmäiseen... aika moneen viikkoon. Pääsin kokeilemaan joitain Fronteriin luomiani tehtäviä, mutta itse kurssi suoritettiin perinteisesti kokeella ja pareittain tehdyllä esitelmällä (joka olisi tosin kuulunut verkkokurssiinkin), oppikirja ja vihkokin olivat käytössä. Fronter-tehtävät olivat luonteeltaan erilaisia, piti ottaa kantaa, tiivistää, tutkia näkökulmia tai etsiä esimerkkejä, kokeiltiin myös "yhteisöllistä tiedon rakentamista".
Kurssin jälkeen keräsin palautetta, joka kuitenkin keskittyi aika paljon tietokoneiden käyttöön, koska verkkomateriaalia olimme eniten päässeet käyttämään kurssin lopussa. Ilmeisesti ainakin pöhinää oli syntynyt, sillä monet olivat innostuneita ja pitivät Fronter-työskentelyä hauskana. Jotkut taas sanoivat, että työskentelystä jäi sekava olo ja kokeeseen luku oli työlästä, kun oppikirjaa oli käytetty niin vähän. Omat havaintoni oppimisesta olivat myös hieman pettyneet. Varsinkin alkuun verkkokeskustelut olivat paljon latteampia kuin vastaavat keskustelut olisivat olleet luokassa. Oppilaat laittoivat Fronteriin jonkun lyhyen kommentin ja sen jälkeen olivat mielestään suorittaneet tehtävän. Väittelyyn innostuttiin harvoin, ellei sellaiseksi lasketa nuorison omaa jutusteluväittelyä, sellaista nokittelua pikkuasioista tai höpöhöpökommentteja.
Riittääkö siis hyvä pöhinä ja se, että oppilaat (vaikkapa suurin osa heistä) viihtyvät? Eiväthän oppilaat itse tiedosta, mitä he voisivat ideaalitilanteessa oppia jostain työskentelystä, vaan tyytyvät johonkin oivallukseen. Toisaalta allekirjoitan senkin, että mikäli opiskeltuja asioita ei joudu kertaamaan pian, pidempiaikaisesti jää mieleen vain ja ainoastaan se, millainen henki on ollut ja miten on tullut kohdelluksi. Joihinkin oppimistavoitteisiin pitäisi kuitenkin pyrkiä.
Tässä joitain verkkopedagogisia ohjeita oman, toki melko vaatimattoman, kokemukseni pohjalta. Kyse ei siis ole pelkästään tästä kasiluokan kirkkotiedon projektista, vaan olen kokeillut myös ysin yhteiskuntaopissa erilaisia työtapoja Fronterissa.
1.) Varaa riittävästi aikaa eli toisin sanoen ota tarpeeksi vähän tärkeää tehtävää yhdelle tunnille. Usein on käynyt niin, että keskustelu ja työstäminen on alkanut syventyä vasta juuri sillä hetkellä, kun on pitänyt sanoa, että nyt välitunnille.
2.) Jos keskustelette verkossa, käytä keskustelua tehostavia menetelmiä. Esimerkiksi muistuta, että omalla nimellä jätetyistä kommenteista näet jälkeen päin kiistattomasti (ei se tosin ihan niin helppoa ole, mutta mahdollista kuitenkin), ketkä ovat osallistuneet ja miten. Yllättävän hyvin toimi se, että tietyille oppilaille antoi tehtäväksi tiivistää keskustelu. Kilpailu (palkintona tuntiaktiivisuusmerkinnät Wilmaan...) tehosti muuten merkittävästi myös työskentelyä, mutta ei toki sovi kaikkiin tehtäviin eikä voi käyttää kovin usein ilmapiirin kärsimättä. Tämä kertoo kyllä myös siitä, että normaalisti aikaa kuluu paljon oheistoimintoihin.
3.) Oppilaat tarvitsevat rohkaisua yhteisölliseen tiedon rakentamiseen. He ovat niin tottuneita kokonaisten tehtävien suorittamiseen, että he eivät voi uskoa, että voivat heittää yhteiseen asiakirjaan tai keskusteluun löytämiään tiedonmurusia suoraan. Luultavasti työskentelytavan sisäistäminen nopeuttaa työskentelyä, kun oppilaat eivät enää jää miettimään ja junnaamaan paikoilleen ennen kommenttinsa jättämistä.
4.) Hyväksy se, että löydät vähitellen tavat, joilla eri materiaaleja voi hyödyntää. Itse tein välillä vähän liian vaikeita tehtäviä ja välillä verkkosivuilta on vaikea löytää yleisesityksiä tai kieli on aikuisille suunnattua (jota kyllä peruskouluaan päättävän pitäisi pikku hiljaa oppia lukemaan). Uskon, että pienellä säädöllä tehtävistä voi saada sellaisia, että ne kehittävät oppilaiden taitoja.
Sitten täytyy vielä sanoa, että hyvää pöhinää voi saada aikaan ilman tietotekniikkaakin, vaikkei sitä opetusta kehittämistä koskevan kirjoittelun perusteella aina uskoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti